Joutsan poliisi peräänkuuluttaa yhteydenottoa hätäkeskukseen poliisin paikallisen partiokännykän sijaan, mikäli kyse on akuutista tilanteesta eli esimerkiksi murtotapauksista tai muista sellaisista asioista, joihin täytyy reagoida heti.

Joutsassa on poliisin mukaan sattunut sellaisia tapauksia, että ihmiset ovat soittaneet poliisin paikalliseen partiokännykkään ja närkästyneet, kun muissa tehtävissä sillä hetkellä ollut paikallinen poliisi ei ole ehtinyt selvitellä asiaa heti, vaan kehottanut soittajaa ottamaan yhteyttä hätäkeskukseen.

Poliisista kuitenkin muistutetaan, että hätäkeskukseen yhteyttä ottamalla tapauksesta menee hätäkeskuksen kautta tieto koko Sisä-Suomen alueelle eli laajemman poliisijoukon tietoon. Tällöin siihen pystytään reagoimaan paremmin, ja jos tarvitaan lisää resursseja esimerkiksi Jyväskylästä, sieltä voidaan lähettää heti partioita.

Tagged with →