Sysmän Säästöpankin viime vuoden tilikauden lopullinen tulos oli 106.000 euroa tappion puolella. Suurin syy heikkoon tulokseen oli toimitusjohtaja Ilkka Ahosen mukaan se, että pankin oma sijoitussalkku on pankin omassa taseessa.

– 2018 voimaan tulleen uuden kirjanpitotavan mukaan se tuo hyvinä vuosina nostetta ja huonoina laskua. Valitettavasti tämä kirjanpitouudistus osui heti tilanteeseen, kun kurssit laskivat viime vuoden, sanoo Ahonen.

Viime vuonna pankin toimintaa rasittivat tilinpäätöstiedotteen mukaan vaimea luottokysyntä ja miinusmerkkiset korot. Vuosi oli kolmas peräkkäin, kun 12 kuukauden euribor-viitekorko oli negatiivinen ja pankin oman toimialueen luottokysyntä ei matalankaan koron houkuttelemana kasvanut.

– Vaimeaan luottokysyntään vaikuttavat tietysti maatalouden yleiset kannattavuusongelmat, alueen vähäinen uudisrakentaminen sekä väestömäärän kehitys ja ikärakenne. Matala korkotaso tuo pankin lainaamia luottopääomia takaisin vauhdilla, johon toimialueen luottokysyntä ei kykene vastaamaan, tilinpäätöstiedotteessa todetaan.

Uusia lainoja nostettiin noin 9,5 miljoonan euron edestä, mikä on noin 3,8 miljoonaa edellisvuotta vähemmän. Tämän seurauksena antolainaustase supistui noin 2,2 miljoonaa. Tämä alensi sekä pankin korkotuottoja että lainoista palkkioina saatavia toimitusmaksuja.

Sysmän Säästöpankin talletuskanta kasvoi viime vuoden aikana noin 4,5 miljoonaa euroa. Asiakasvarojen kokonaiskehitys oli noin 3,8 miljoonaa euroa positiivinen huolimatta muiden sijoitustuotteiden heikosta kurssikehityksestä. Kasvaneesta talletuskannasta huolimatta korkokulut pienenivät noin 44.000 euroa.

Pankin maksuvalmius oli tilinpäätöstiedotteen mukaan koko viime vuoden erinomaisella tasolla ja anto- ja ottolainauksen suhde oli vuoden lopussa 75,89 prosenttia. Järjestämättömien luottojen määrä oli 0,46 prosenttia luottokannasta. Pankin vakavaraisuussuhde oli vuoden lopussa 22,06 prosenttia.

Tänä vuonna Sysmän Säästöpankin liiketoiminnan arvioidaan kehittyvän suotuisasti, jos korkotaso nousee ja sijoitusten kurssimuutos ei muodostu negatiiviseksi.

Tarja Kuikka

Tagged with →