
Paikallislehden tekijöiden ja lukijoiden vuodenkiertoon kuuluu paljon hienoja perinteitä. Viime viikolla Joutsassa päästiin taas kokemaan kahta perinnettä hienoimmasta päästä: penkkareita ja vanhojen tansseja. Penkkarit ovat suomalaisessa yhteiskunnassa nykyään liian harvinaisia karnevaalitapahtumia, joissa näkee väriä ja nuorten iloa keskellä talvea. Vanhojen tanssit taas ovat pitkine harjoitteluprosesseineen nuorille oivallista tapakasvatusta.
Pienillä maaseutupaikkakunnilla lukiolaisten juhlinnalla on myös symbolinen merkitys: penkkarit kertovat siitä, että paikkakunnalla on toimiva ja hyvävoimainen lukio. Tämä ei nykyään nuorten ikäluokkien pienentyessä ole ollenkaan itsestään selvää. Joutsan lukion osalta ei toistaiseksi kannata yöuniaan menettää, sillä Suomessa on yllättävänkin suuri määrä huomattavasti pienempiä lukioita. Suomessa tulee siis tapahtumaan melkoinen lukiokoulutuksen harvennus ennen kuin Joutsan lukio joutuu lakkautusuhan alle.
Tietysti Joutsan kunnan tulee huolehtia edelleen lukiokoulutuksen hyvistä perusteista. Nykytilanne Joutsan koulukeskuksessa näyttää varsin hyvältä: rakennukset ovat kohtuullisen uusia, henkilökunta osaavaa ja johtaminenkin ilmeisen hyvällä tolalla. Sote-uudistuksen myötä kunta pääsee keskittymään entistä enemmän koulutusasioihin, joten päätöksentekijöiltäkin voinee odottaa entistä laadukkaampaa toimintaa lukion tulevaisuuden varmistamisessa.
Markku Parkkonen
Pääkirjoitus on paikallislehti Joutsan Seudun kannanotto kulloinkin esillä olevaan asiaan.