Posti hidastaa kirjepostin jakelua Suomessa oleellisesti. Tähän saakka kirjeposti on tavoittanut vastaanottajan yleensä yhdessä–kahdessa arkipäivässä. Jatkossa jakelu tapahtuu neljän arkipäivän sisällä.

Kirje on mahdollista saada perille edelleen myös kahdessa päivässä, mutta vain lisämaksua vastaan. Tällöin kirjeeseen liitetään niin sanottu Plus-postimerkki tavallisen postimerkin lisäksi. Plus-postimerkillä on mahdollista saada myös tieto siitä, kun kirje on jaettu vastaanottajalle.

Muutokset astuvat voimaan maaliskuun alusta lukien. Enintään 50 grammaa painava postikortti tai kirje vaatii 1,50 euron arvoisen postimerkin. Plus-merkin arvo on puolestaan toiset 1,50 euroa, eli nopealle parin päivän kirjetoimitukselle kertyy hintaa siis yhteensä kolme euroa.

Muutokset ovat perua postilaista, jota muutettiin jo vuonna 2017. Kirjepostin jakelusta vastaa jakeluvelvoitteen nojalla koko Suomessa Posti Oy, joka on Posti Group Oyj:n omistama yhtiö. Posti Group Oyj on puolestaan Suomen valtion kokonaan omistama yhtiö.

Jukka Huikko

Tagged with →