Joutsassa väkimäärä on vähentynyt merkittävästi ja samalla ikäjakauma painottuu vanhenevaan väestöön. Tämä muutos on heijastunut viime vuosien ajan paikallisten urheiluseurojen jäsenmääriin. Seuroissa kamppaillaan harrasteryhmien kokojen pienentymisestä sekä valmentaja pulasta. Vaikka itse opiskelen ja asun päätoimisesti Jyväskylässä, tätä tilannetta ei voi olla huomaamatta ”ulkopuolisen” silmin. Ongelma ei koske ainoastaan Joutsaa, vaan vastaava tilanne on huomattavissa myös ympäröivissä kunnissa.

Asukasluvun pienentyminen ei kuitenkaan pitäisi olla syy sille, että aktiivisuus urheilun ja yleisesti liikunnan parissa vähenee paikkakunnalla. Ihmisten liikkumista ei toki voida arvioida pelkästään seuroissa urheilevien perustella, mutta kyllä tämä tilanne on nähtävissä myös seurojen ulkopuolella. Vaikka nykyajan ihmisillä on tietoa liikunnan positiivisista vaikutuksista, se ei edelleenkään näy tarpeeksi hyvin käytännössä. Mistä moinen ihmiskato urheilupiireissä voisi johtua ja miten tilanne voitaisiin ratkaista? Kyse ei varmasti ole siitä, etteikö urheilutarjonnasta olisi tietoa. Tässä on iso haaste purettavaksi.

Joutsan kaltaisella pienellä paikkakunnalla toimii samanaikaisesti useampi urheiluseura. On valitettavaa sanoa, että on syntynyt omia kuppikuntia ja jokaisella seuralla on omat strategiansa, päämääränsä ja aatteensa. Tästä ajatuksesta tulisi päästä pois, jotta paikkakunnan harrastusmahdollisuuksia voidaan ylipäänsä lähteä kehittämään. Tämä ei ole pyyntö vaan käsky, sillä tähän huolestuttavaan tilanteeseen ei auta oman edun tavoittelu tai kilpailu toisten kanssa. Se pikemminkin jarruttaa kehitystä. Ainoastaan yhteistyön kautta voidaan miettiä, miten pystytään yhteistuumin parantamaan tilannetta ja mitä tulisi tehdä toisin. On uskallettava päästää irti osittain vanhoista tavoista ja mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle.

Monien seurojen strategiat vaativat siis muutoksia. Monille ihmisille liikuntaharrastusten aloittaminen ikävä kyllä loppuu siihen, kun liikunnasta tulee liian tavoitteellista ja ohjataan liikaa kilpaurheilun pariin. Ensisijaisena tavoitteena tulisi nimenomaan olla ihmisten fyysisen aktiivisuuden lisääminen ja terveellisen elämäntavan ylläpitäminen. Liikuntaharrastukset auttavat pysymään pois pahoilta teiltä, lisäävät sosiaalisuutta, tarjoaa elämyksiä ja parhaimmassa tapauksessa ovat jatkumo oman hyvinvoinnin arvostamiselle. Toissijaisesti tuetaan myös niitä, keitä kilpaurheilu kiinnostaa, mutta se ei saa olla lähtökohtana.

Seuroissa kamppaillaan myös valmentaja- ja ohjaajapulasta. Valmennuksesta usein miten vastaa lasten ja nuorten vanhemmat tai muut seuran aktiivit, jotka valmentavat omien kokemusten ja taitojen kautta. Kaikilla seuroilla ei ole mahdollista palkata ammattilaistasoista valmentajaa tai ohjaajaa. Ongelmaksi koituu myös se, että harva ulkopaikkakuntalainen valmentaja omasta tahdostaan ehkä aloittaa säännöllisen valmennuksen pienellä paikkakunnalla useiden kilometrien päästä. Kolmanneksi on todettava, että vaikka seuroissa olisi ollutkin erittäin päteviä paikkakuntalaisia valmentajia ja ohjaajia, heillä tiet ovat vieneet töiden ja opiskeluiden perässä maailmalle tai tämä hetkisessä elämässä ei ole aikaa siihen. Tässä on yksi asia, jonka eteen seurat voisivat tehdä yhteistyötä. Varmasti jokaisesta lajista löytyy joitakin yhdistäviä ominaisuuksia, joiden harjoitteluun voidaan hyvin hyödyntää samaa valmentajaa tai ohjaajaa.

Liikuntamuodot ovat myös muuttuneet vuosien saatossa. Se, millaisesta liikunnasta ihmiset pitivät 1970-luvulla ei välttämättä toimi nyt, ainakaan samanlaisena kuin silloin. Lajien sisällä tulisi pyrkiä kehitykseen tai sitten seurata maailmalla liikkuvia trendejä. Aina pitäisi osata katsoa hiukan eteenpäin tulevaisuuteen. Ennakointi ja ajan hermoilla pysyminen ovat tämän hetken avain sanoja.

Yksi merkittävimmistä tekijöistä liikuntaharrastusten aloittamiseen on vanhempien toiminta. Monet, jotka ovat aloittaneet liikuntaharrastuksen nuorena, ovat myös aikuisena liikunnallisia ja pitävät hyvinvoinnistaan huolta. Monesti ilman vanhempien tukea eivät lapset ehkä omaehtoisesti löydä liikuntaharrastusten pariin. Vanhempien tuella en tarkoita sitä, että lajin tulisi olla sellainen, joka vaatii paljon rahaa ja kalliita varusteita vaan sitä, että vanhemmat vievät lapsensa tutustumaan eri liikuntalajeihin ja kannustavat liikunnalliseen elämäntapaan. Vanhempien omat valinnat liikunnan suhteen ei tulisi vaikuttaa lapsen mahdollisuuksiin harrastaa liikuntaa. Monella lapsella vanhempien omalla liikuntataustalla on suuri merkitys. Jos vanhemmat eivät itse harrasta liikuntaa, se ei pitäisi olla pois lapselta. Aikuisten olisi hyvä ymmärtää tämä.

Todellisuutta on se, että omilla valinnoillamme vaikutamme siihen, mitä liikunta mahdollisuuksia meille on tarjolla. Jos vastaamme kieltävästi meille tarjottaviin palveluihin, väistämättä tiedämme, mitä seurauksia niistä koituu. Kukaan ei halua pitää harjoituksia tai edes ylläpitää seuran toimintaa, jos ketään ei kiinnosta. Jos haluamme yllä pitää sekä paikkakunnan liikuntakulttuuria sekä edistää hyvinvointiamme, on ryhdistäydyttävä ja aktivoiduttava.

Bettina Törnvall
Kulttuurituotannon opiskelija
Humanistinen Ammattikorkeakoulu/Jyväskylä

Tagged with →