Lähdimme lauantaina 26. tammikuuta kello 15.15 Kurkiauran koulun pihasta kohti Jyväskylän monitoimitaloa katsomaan miesten salibandyliigan ottelua Happee-Koovee. Matkassa mukana oli Kurkiauran koulun 16 oppilasta, muutamia nuorempia ja vanhempia sisaruksia sekä kymmenkunta huoltajaa.

 Kun saavuimme monitoimitalolle, pääsimme sujuvasti meille varatuille paikoille. Ne oli varattu aivan eturivistä päädystä, johon Happee hyökkäsi ensimmäisessä ja viimeisessä erässä, eli saimme nauttia vauhdikkaasta ja taidokkaasta pelistä aivan silmiemme edessä.  Ennen ottelua ja erätauoilla moni meistä kävi ostamassa naposteltavaa kahviosta sekä Happeen myyntitiskiltä.

Pelin voittajasta ei ollut epäselvyyttä kovin pitkään, sillä ensimmäisen erän jälkeen tilanne oli 5-0, toisen erän jälkeen 9-0 ja ottelun loputtua tulostaululla oli lukemat 12-3 Happeen hyväksi.

Ottelun päätyttyä tapasimme Happeen moninkertaiset maailmanmestarit Mika Kohosen ja Peter Kotilaisen sekä Leivonmäen Teboilin kummipelaajan Flanels-kasvatti Joel Lahden. Saimme heidän kolmen nimikirjoitukset. Kolmikon antaessa nimikirjoituksia he jututtivat meitä, erityisesti pakkipari Kohonen – Lahti keskusteli kanssamme pitkään.

Paluumatka sujui erinomaisesti ja saavuimme Kurkiauran koululle klo 20.20 ja siitä jokainen matkalainen jatkoi hyvillä mielin matkaa kotiin. Kiitos Teboil Leivonmäelle sekä Anssin tilausliikenteelle, kun tarjositte meille mukavan ja muistorikkaan matkan!

Teksti: Aada, Joni, Milla ja Roni

Kuva: Jarno Koskelainen

Tagged with →