
Leivonmäellä lokakuussa tehtyyn surmaan liittyvä poliisitutkinta on päättynyt ja asia siirtyy seuraavana syyttäjän pöydälle. 35-vuotias joutsalaismies surmattiin yksityisasunnossa Leivonmäellä 18. lokakuuta aamuyöstä.
Poliisi epäilee murhasta 24-vuotiasta Leivonmäellä asunutta miestä, joka on muuttanut paikkakunnalle ilmeisesti Päijät-Hämeen suunnalta. Miehellä on rikoshistoriaa. Epäilty on edelleen vangittuna. Esitutkinnassa hän on tunnustanut surmanneensa uhrin, mutta kiistää murhan.
Poliisitutkinnan perusteella surmaa on mitä ilmeisemmin edeltänyt riitatilanne. Surman raakuuden vuoksi poliisin käyttämä rikosnimike on nimenomaan murha. Surmatyön välineenä on käytetty veitseä, mutta tämän tarkemmin poliisi ei ole avannut surman tekotapaa. Joutsan Seudun tietojen mukaan surmatyö kokonaisuutena on poikkeuksellisen raaka.
Kahta muuta pitkään vangittuna ollutta miestä poliisi ei siis epäile enää murhasta ja heidät on vapautettu 4. joulukuuta. Kumpaakin epäillään muista rikoksista, jotka liittyvät muun muassa surman jälkeisiin tapahtumiin. Kokonaisuutena tapaukseen liittyy kuitenkin rikosvyyhti, jossa on vielä kolme epäiltyä lisää.
– Henkirikos lähtee syyteharkintaan siis murhana, esitutkinnassa ilmenneet muut rikokset sisältävät muun muassa hautarauhan rikkomisen, rikoksentekijän suojelemisen, huumausainerikoksia ja ampuma-aserikoksen, listaa Sisä-Suomen poliisin rikosylikomisario Timo Hänninen Joutsan Seudulle.
Tapahtumien kulku surmatyön jälkeen on myös tarkentunut. Ilta-Sanomien mukaan yksi epäillyistä tuli paikalle aamulla pakettiautolla, jolla ruumista lähdettiin siirtämään. Tarkoituksena oli hävittää ruumis. Päivän mittaan kolmikko vieraili muutamien tuttaviensa luona. Eri vaiheiden jälkeen kolme epäiltyä ja ruumis päätyivät Pertunmaalle Kuortin ABC-asemalle, jossa nämä jäivät kiinni.
Alkuvaiheessa kiinniotettuna ollut neljäs mies on puolestaan Joutsan Seudun tietojen mukaan vangittuna taannoisesta Teuvonkujan tapauksesta, jota poliisi tutkii parhaillaan taponyrityksenä.
Jukka Huikko
Lue lisää:
IS 22.1.2019: Kuortin ABC:n läheltä löytyi ruumis – näin tapahtumat etenivät: Murhasta epäillyt pysähtelivät ruumis autossa tuttavien luona
JS 21.1.2019: Kaksi vangittu Teuvonkujan tapahtumista
JS 4.12.2018: 24-vuotias on tunnustanut surman, muut vapautettu
JS 8.11.2018: Murhasta epäillyt ovat edelleen vangittuina – myös huumerikoksia epäillään
JS 23.10.2018: Leivonmäen surmasta vangittuna kolme miestä
JS 22.10.2018 Leivonmäen henkirikoksen tutkinta etenee
JS 19.10.2018: Kuortissa paljastunut henkirikos tehtiin Leivonmäellä