Tammijärvellä sijaitseva Mäkelä on osa kylän vanhimpien, jo 1500-luvun lopulla tunnettujen tilojen joukkoon kuulunutta Möngölää. Mäkelä on kuulunut samalle suvulle jo vuodesta 1663, jolloin Möngölään asettui asumaan Mönkölän suvun kantaisä, kersantti Kasper (Caspar) perheineen. Iäkäs Kasper oli saanut tilan palkkioksi kuninkaan uskollisesta palvelemisesta.

Möngölä oli alkujaan kruununtila, mutta se siirtyi läänityksen seurauksena vuonna 1648 ratsumestari Jurgen Otto Maidelille ja oli hänen nimissään siihen saakka, kunnes isoreduktio palautti tilan kruunulle vuonna 1683. Tuolloin Möngölästä tuli Ylisen Hollolan komppanian tarkastuskirjurin hevostalo ja Ruodun n:o 36 osakas.

Möngölä ositettiin vuonna 1727 kersantti Kasperin tyttären pojanpoikien kesken kahteen, jolloin siitä muodostettiin Mönkölä (nykyinen Kirkonmies) ja Ala-Mäkelä. Vuosisadan loppupuolella tilat ositettiin edelleen kahteen, Mönkölä vuonna 1782 ja Ala-Mäkelä vuonna 1793. Osituksessa viimeksi mainitusta muodostettiin Ala-Mäkelä ja Ylä-Mäkelä.

Sipi Helenius (1847–1917) kotitalonsa edustalla vuonna 1889. Tilalle alun perin vävyksi tullut Helenius oli uudenaikainen maanviljelijä ja kuului appensa Abraham Kandelinin, Kärmelahden A.F. Danielsonin sekä Nisulan ja Ruohtulan isäntien kanssa Luhangan maatalouden tienraivaajiin. Kuva: Mäkelän arkisto

Ala-Mäkelä ja Ylä-Mäkelä olivat yhteisviljelyssä vuodesta 1870, kun Ala-Mäkelän Johan Sigfrid (Juho Sipi) Helenius avioitui Ylä-Mäkelän Amanda Kandelinin kanssa. Tilat yhdistyivät virallisesti nykyiseksi Mäkeläksi vuonna 1915 heidän poikansa Juho Iivari Heleniuksen (myöhemmin Rantamäki) tullessa isännäksi.

Ennen nykyisen tilan muodostamista Ala- ja Ylä-Mäkelä olivat kuitenkin kruununtiloja vuoteen 1796 saakka. Tuolloin tilojen isännät ostivat tilansa vero- ja perintötiloiksi. Kauppakirjaa kaupoista ei ole löytynyt, mutta asia käy ilmi myöhemmistä perintöasiakirjoista.

Möngölä oli aikanaan noin 870 hehtaarin tila. Ositusten ja välirauhan aikana toteutetun pakkolunastuksen jälkeen – Mäkelästä otettiin runsaat 20 hehtaaria maata siirtolaisten pika-asutusta varten – Mäkelä on nykyisin noin 180 hehtaarin tila.

Talossa on nykyisin kahdeksan huonetta, keittiö ja sauna.

Tilan nykyisen, pinta-alaltaan noin 190 neliömetrin suuruisen päärakennuksen rakennutti vuonna 1864 Abraham Kandelin. Rakentajina toimivat pohjalaiset kirvesmiehet, mutta Kandelin itse teki taloonsa ikkunat ja ovet. Punahongasta veistetty talo tehtiin ilmeisen huolellisesti, sillä kun sitä 90 vuotta myöhemmin peruskorjattiin, ainuttakaan lahonnutta hirttä ei löydetty.

Tuolloin talossa tehtiin täydellinen peruskorjaus, jonka yhteydessä laitettiin keskuslämmitys. Parikymmentä vuotta myöhemmin, 1970-luvun puolivälissä, entiseen palvelijanhuoneeseen rakennettiin sähkösauna pesuhuoneineen. 2000-luvulla talossa on uusittu sähköt sekä lämmitysjärjestelmä ja lisäksi muutamissa huoneissa on tehty pintaremonttia. Taloa on kunnostettu ajan saatossa myös ulkoa. Ulkomaalausta on uusittu 1960-, 1970- ja 1990-luvuilla. Vuonna 2006 taloon asennettiin uusi saumapeltikatto.

Kunnostustyöt ovat ulottuneet pihapiirin rakennuksiin, joita ovat nykyisin muun muassa vuonna 1862 rakennettu kivinavetta, 1800-luvun lopulla rakennettu vilja-aitta ja vuodelta 1905 peräisin oleva aitta.

Mäkelässä on harjoitettu kautta aikojen maanviljelystä, joskin 1970-luvun alussa viljelyssä koettiin eräänlainen takaisku, kun uusi maantie (Tammijärventie) oikaistiin kulkemaan peltoaukean halki navetan takaa. Viljelyä kuitenkin jatketaan yhä, tosin osa pelloista on vuokraviljelyssä. Karjaa tilalla oli vuoteen 1969 saakka.

Mäkelässä toimi kestikievari vuosina 1891–1895 ja 1926–1928 sekä Tammijärven ensimmäinen posti vuosina 1903–1919. Sota-aikana tilalle sijoitettiin useita siirtolaisperheitä.

Aktiivisten toimijoiden tila

Moni Mäkelän isännistä ja emännistä on jättänyt kädenjälkensä merkittävässä määrin Luhangan historiaan. Esimerkiksi tilan nykyisen päärakennuksen rakennuttanut Abraham Kandelin vaikutti olennaisesti Luhangan maatalouden kehitykseen rakentamalla kivinavettoja ympäri pitäjää. Kandelin oli myös mukana muun muassa Luhangan seurakunnan ensimmäisessä kirkkoneuvostossa ja piti tilallaan kestikievaria vävynsä Johan Sigfrid (Juho Sipi) Heleniuksen kanssa.

Vuonna 1870 isäntänä aloittanut Sipi-vävy toimi muun muassa kirkonkylän kansakoulun ja Tammijärven kansakoulun johtokunnassa, kuului Tammikosken Osuusmeijerin ja Tammijärven nuorisoseuran perustajiin sekä hoiti kunnan lainajyvästön kirjurin ja hoitajan tehtäviä. 1900-luvun alkupuolella hän hoiti Mäkelässä toiminutta postia.

Mäkelän isännistä ja emännistä moni on jättänyt jälkensä Luhangan historiaan. Yksi heistä oli tilan nykyisen päärakennuksen rakennuttanut Abraham Kandelin (1827–1894), joka rakensi kivinavettoja ympäri Luhankaa. Luhangan edelläkävijyydestä navetta-asiassa tuohon aikaan kertoo se, että Luhangassa oli 21 kivinavettaa, mutta Sysmässä vain kaksi ja Hartolassa kolme. Kuva: Mäkelän arkisto

Sipi Heleniuksen poika, vuosina 1916–1937 tilaa isännöinyt Juho Iivari Helenius, joka otti 1900-luvun alussa kahden sisaruksensa lailla sukunimen Rantamäki, oli myös monessa mukana. Hän toimi Tammijärvellä muun muassa koulun, osuusmeijerin ja nuorisoseuran johtavissa elimissä sekä suojeluskunnassa ja oli kunnallisissa elimissä kuten Luhangan ensimmäisessä kunnanvaltuustossa. Hän myös jatkoi postin ja kievarin pitämistä.

Myös syksyllä 1937 tilan Iivari-isältään ostanut Toivo Rantamäki kuului suojeluskuntaan ja nuorisoseuraan. Innokkaan maanviljelijän alun yhteiskunnallinen aktiivisuus jäi kuitenkin lyhyeen, sillä hän kaatui 22-vuotiaana talvisodassa.

Toivo Rantamäen jälkeen tilan otti vastuulleen hänen sisarensa Anna Rantamäki (myöh. Salokoski), jonka apuna talosta huolehti sisaruksia lapsuudesta asti hoitanut täti Lydia Rantamäki. Anna Salokosken nimi on ollut Luhangassa vahvasti esillä eri yhteyksissä.

Salokoski on toiminut esimerkiksi kunnallispolitiikassa, kirkkovaltuustossa ja useissa yhdistyksissä, esimerkiksi maamiesseurassa, martoissa, lotissa ja MLL:ssä. Hänen puolisonsa agronomi Pentti Salokoski toimi kunnan ja seurakunnan luottamustoimien lisäksi muun muassa sotaveteraaneissa ja Lions Clubissa.

Mäkelän historian pitkäaikaisin emäntä, nykyisin 99-vuotias Anna Salokoski Mäkelän tilan 350-vuotisjuhlissa kesällä 2013. Kuva: Heikki Henttonen

Mistä edellisten sukupolvien yhteiskunnallinen aktiivisuus on kummunnut, siihen Salokoskien tytär Hilkka Henttonen arvelee olleen monia syitä. Henttonen katsoo, että asiaa tulee tarkastella myös ajan poliittista ja aatehistoriaa vasten.

Osaltaan asiaan lienee vaikuttanut Henttosen mukaan esimerkiksi se, että niin Ala- kuin Ylä-Mäkeläkin kuuluivat seudun isoihin tiloihin ja isot isännät sekä maanomistajat seurustelivat ja toimivat kaltaistensa kanssa. Henttonen pohtii myös Abraham Kandelinin elämää; varhain kotoa lähtenyt, kotitilansa ostanut mies sai vain yhden perillisen ja suuntasi aikansa sekä energiansa tilanhoitoon. Vävyksi tämä sai Sipi Heleniuksen, joka oli käynyt Jyväskylän Lyseota, mikä oli harvinaista tuohon aikaan.

– Jyväskylän merkitys suomenkielisen sivistyksen nousussa oli merkittävä, ja se tuntui lähialueilla. Luhankalaiset kai myös kokivat olevansa ajan hermolla ja muoti- ja sivistysvirtauksien äärellä, laivaliikenne toi ihmiset ja asiat ulottuville. Kansallinen herätys, nuorisoseura-aate ja monenlainen taloudellinen toimeliaisuus virisivät 1800-luvun loppupuoliskolla myös Luhangassa, pohtii Henttonen.

Senkin hän arvelee vaikuttaneen, että Luhangasta ovat puuttuneet suuret kartanot ja aateliset, ja tilat ovat olleet talonpoikaisia ja itsenäisiä. Asiat on tehty itse. Lisäksi Mäkelän talossa on jo varhain arvostettu koulutusta ja myös naiset ovat kouluttautuneet.

– Kun arvioin minulle tuntemattomia esi-isiäni ja -äitejäni, jonkinlainen taloudellis-luonnontieteellis-yhteiskunnallinen mentaliteetti kai heistä löytyy, ja monenlaista lahjakkuutta, taiteilijoita ei kuitenkaan. Itse koen olevani jonkinlaisessa jatkumossa tässä touhussa, sillä olen ollut äitini tavoin ahkera järjestöihminen, sanoo Henttonen.

Lähteet: Salokoski Anna: Tammijärven Mönkölä 1663–1992. Hilkka Henttosen ja Malla Rahkilan haastattelu.

Malla Rahkila (vas.) ja Hilkka Henttonen ovat Mäkelän omistajasuvun 12. sukupolvea. He omistavat tilan yhdessä sisarensa Leena Salokosken ja lastensa kanssa.

Nykyiset omistajat suvun 12. ja 13. polvea

Mäkelän omistavat nykyisin Anna ja Pentti Salokosken tyttäret Leena Salokoski, Malla Rahkila, Hilkka Henttonen ja heidän jälkeläisensä. Anna ja Pentti Salokoski lahjoittivat alun perin puolet tilastaan tyttärilleen vuonna 1978. Vuonna 2016 Anna Salokoski – tuolloin jo leskeksi jäänyt – lahjoitti edelleen osuutensa Leena Salokoskelle ja lapsenlapsilleen.

Mäkelää hoidetaan nykyisin yhdessä laaditun yhtymäsopimuksen mukaan maa- ja metsätalousyhtymänä. Tilalla syntyneet ja sieltä 1960- ja 1970-lukujen taitteessa maailmalle lähteneet Henttonen ja Rahkila sanovat yhtymän olevan entisen kotitilan toimintamuotona hyvä.

– Kyllä se toimii ihan hyvin, kun on ne säännöt ja sopimukset, sanoo Rahkila.

Vastuita on jaettu yhtymäsopimuksessa. Esimerkiksi Rahkila vastaa tilan kiinteistöistä ja pelloista. Se on tarkoittanut monia kunnostustöitä, viimeisimpänä isoa navetankunnostusurakkaa. Mäkelä-yhtymän tärkeimmästä tulonlähteestä, metsänhoidosta, vastaa 13. polvea edustava Pyry Rahkila.

Päärakennuksen läheisyydessä olevaa, vuonna 1862 rakennettua kivinavettaa korjattiin tänä kesänä mittavin kunnostustöin.

Mäkelä on ollut Hilkka Henttosen mukaan hyvin vahva identiteetti. Henttonen kuitenkin huomauttaa, että toisin kuin heidän äitinsä, sisarukset ovat saaneet valita tilan hoitamisen.

– Kun äiti aikanaan lähti opiskelemaan agronomiksi, hän koki, että hänen täytyy tehdä tämä. Rakkaus tilaa kohtaan tuli vasta myöhemmin. Meitä ei ole pakotettu, me olemme saaneet valita.

Kaikki sisarukset ovat kuitenkin halunneet hoitaa tilaa. Vuosikymmenten varrella nämä ovat kiintyneet tilalla osin eri asioihin.

– Minulle ei ole merkinnyt niin kauheasti se, mitä on se historia, vaan minulle merkitsee nämä paikat. Ja mitä esimerkiksi metsässä on, sanoo Malla Rahkila.

Hilkka Henttonen taas pitää yhtä lailla kiinnostavana myös tilan historiaa ja ihmisiä.

– Pelkkä talo ilman ihmisiä on vain talo. Siksipä kai olen jatkanut sukututkimusta, hän arvelee.

Tarja Kuikka

Lue myös juttusarjan aiemmat osat:

Kärmelahden talolla vaiheikas historia

Vanha-Jutila on ollut lähes 460 vuotta saman suvun hallussa


Mäkelän päärakennuksen toisen eteisen tilalle rakennettiin 1900-luvun alussa kuusikulmainen veranta. Verannan suunnitteli Kärmelahdessa asunut taidemaalari Selinda Danielson. Kuvassa Malla Rahkila (edessä) ja Hilkka Henttonen.

Kun Mäkelän nykyistä päärakennusta 1860-luvun alkupuolella rakennettiin, tilan isäntä Abraham Kandelin teki itse talon ikkunat ja ovet. Sanomalehti Sisä-Suomi kirjoitti vuonna 1928 Kandelinista taloon viitaten: ”kaikki tehtiin hänen suunnitelmiensa mukaan kalustoa myöten”.