Vuosina 1921–1944 Suomessa toimi naisten vapaaehtoisuuteen pohjautuva maanpuolustuksen tukijärjestö Lotta Svärd, joka yhdisti jo hieman ennen 1920-lukua suojeluskuntatoimintaa tukeneet paikalliset naisosastot valtakunnalliseksi toimijaksi.

Järjestön paikallisosastot järjestivät 1930-luvulta alkaen nuorisotoimintaa 8–16-vuotiaille tytöille. Pikkulotat – myöhemmin lottatytöt – osallistuivat muun muassa työiltoihin, joissa harjoiteltiin jaostotyöskentelyn alkeita, kukittivat sankarivainajien arkut ja hoitivat sankarivainajien hautoja. Vanhimmat tytöt toimivat myös monissa aikuisten tehtävissä.

Myös lottajärjestön Joutsan kirkonkylän paikallisosastolla oli tyttöosasto. Yksi sen toimintaan osallistuneista oli ensi vuonna 90 vuotta täyttävä Kaisa Hintikka, joka muistelee liittyneensä pikkulottiin heti toiminnan käynnistyessä Joutsassa.

– Vanhemmat olivat kokoomuslaisia ja veljet olivat myös kokoomuslaisia, joten se oli luonnollista, että liityimme isänmaallisiin järjestöihin ja kokouksiin. Olen itsekin ollut hyvin isänmaallinen koko elämäni, sanoo viisilapsisen kauppiasperheen kuopukseksi syntynyt Hintikka.

Hänen isänsä Veli Hintikka oli taistellut vapaussodassa valkoisten puolella ja osallistui myös talvi- ja jatkosotiin. Perheen neljästä pojasta vanhimmat eli Pauli, Erkki ja Mikko olivat suojeluskuntalaisia ja heistä Pauli taisteli talvi- ja jatkosodissa ja Erkki sekä Mikko jatkosodassa. Veljessarjan nuorin, Tapani, oli sotilaspojissa.

Hintikan perhe 1930-luvun alkupuolella. Vasemmalta Erkki, Mikko, Tapani, Veli-isä, Kaisa, Aino-äiti ja Pauli.

Kaisa Hintikka muistelee pikkulottien kokoontuneen Joutsan kirkonkylällä suojeluskuntatalossa kirjakauppias Elina Kankkusen johdolla.

– Kudoimme sotilaille villasukkia, lapasia ja sormikkaita. Sormikkaasta jätettiin sormenpäät auki sitä varten, että pääsi asetta käyttämään. Sitten me lähetimme paketteja ja kirjeitä Joutsan seudulta lähteneille sotilaille. Joskus sain kiitoskirjeenkin pojilta, jotka saivat minulta niitä paketteja. Paketteihin laitettiin kudonnaisia ja äiti joka kerta leipoi myös pullia ja laitettiin jotain ruokatarpeitakin, kertoo Hintikka.

Hän muistelee pikkulottien osallistuneen myös sankarivainajien siunaustilaisuuksiin.

Pikkulottana toimiminen oli Hintikalle mieleistä ja sen vuoksi hän olikin pahoillaan, kun Lotta Svärd vuonna 1944 lakkautettiin. Tuolloin 15-vuotias Hintikka olisi halunnut jatkaa pikkulottana.

– Ja olisin varmasti ollut isona lottana myös auttamassa rintamalla, hän uskoo.

Kuten aikuisilla lotilla, myös pikkulotilla oli ollut oma pukunsa ja tunnuksensa. Järjestön lakkauttamisen jälkeen niitä ei kuitenkaan saanut enää käyttää entiseen tapaan. Kaisa Hintikka muistelee, että pikkulottapukua sai pitää vain siinä tapauksessa, jos siihen laitettiin erivärisestä kankaasta kaulus tai hihansuut. Ja jos kasvoi pidemmäksi, helmaan piti laittaa jatkeeksi eri kangasta.

Omaa pukuaan Hintikka säilytti viime vuosiin saakka, kunnes luovutti sen osto- ja myyntiliikkeeseen ajatellen, että joku ostaisi puvun museoon.

Kaisa Hintikan isä Veli Hintikka (keskellä) osallistui vuoden 1918 vapaussotaan valkoisten riveissä ja taisteli sen jälkeen vielä talvi- ja jatkosodissa. Perheen pojista vanhin, Pauli (vasemmalla), osallistui myös talvi- ja jatkosotiin ja Erkki (oikealla) jatkosotaan. Kuva jatkosodan ajalta vuodelta 1942, jolloin isä ja pojat olivat yhtä aikaa rintamalta lomalla.

Sotavuosien jälkeen vasemmisto arvosteli Lotta Svärdin toimintaa epäisänmaalliseksi. Kaisa Hintikka ei vieläkään hyväksy kritiikkiä.

– En hyväksy sitä ollenkaan, koska vallankin isot lotat olivat siellä hyvin tärkeitä tehtävässä monen sotilaan tilalla. Sotilaat saivat olla etulinjassa ja lotat toimittivat tehtävänsä etulinjan takana ja heillä oli siellä monenlaisia töitä.

Itse Hintikka ei ole kuullut kritiikkiä pikkulottatoimintaan osallistumisestaan. Hän ei ole osallistumistaan peitellyt.

– Olen sen tunnustanut ja tunnustan sen tänäkin päivänä kenelle tahaan ja missä vaan. Että olen lotta, en ole siitä itse eronnut, eikä minua ole erotettu Lotta Svärdistä ja sen takia olen vielä lotta tänä päivänäkin.

Sodan jälkeen Hintikka kävi kansakoulun loppuun ja opiskeli itselleen ammatin. Myöhemmin hän työskenteli pukuompelijana ja asui pitkään Lahdessa, kunnes palasi 1990-luvun alkupuolella Joutsaan. Viimeiset yksitoista vuotta hän on asunut Joutsan Palvelukodissa ja kokee, ettei vanhukselle voi parempaa paikkaa olla.

– Täällä on hyvä olla, on lämmintä, rauhallista ja ennen kaikkea turvallista, hän iloitsee.

Ilonaihe Hintikalle on myös se, että pikkulottana hän on oikeutettu lotille myönnettävään, Lotta Svärd -säätiön kustantamaan kuntoutussarjaan. Siitä hän sanoo olevansa hyvin kiitollinen.

Pikkulotat (myöhemmin lottatytöt)

  • Lotta Svärdin tyttötyö käynnistyi vuonna 1931.
  • Tyttökerhot tai -osastot toimivat järjestön paikallisosastojen alaisuudessa.
  • Pikkulotaksi saattoi liittyä jokainen kahdeksan vuotta täyttänyt, jolla oli huoltajan lupa.
  • Täytettyään 17 vuotta pikkulotta saattoi anoa Lotta Svärdin jäsenyyttä.
  • Pikkulotat muun muassa harjoittelivat jaostotyöskentelyn (lääkintä-, muonitus-, varus- sekä keräys- ja kansliajaosto) alkeita, järjestivät talvisodan aikana siirtoväen ja reserviläisten lapsille illanviettoja ja valmistivat lahjoja sekä kirjoittivat kirjeitä ja joulukortteja tuntemattomille sotilaille.
  • Vanhimmat tytöt toimivat myös monissa aikuisten tehtävissä sekä esimerkiksi keittiöapulaisina, lähetteinä ja puhelinkeskusten hoitajina.
  • Vuonna 1943 nimi muutettiin lottatytöiksi, sillä pikkulotta-nimitys koettiin harhaanjohtavaksi tyttöjen työn muistuttaessa paljon aikuisten lottien työtä.
  • Pikkulottien määräksi on arvioitu esimerkiksi vuonna 1943 yli 48.000.

Lähde: Lotta Svärd -verkkomuseo

Tarja Kuikka

Tagged with →