Onko jokaisella oikeus puuttua koulukiusaamiseen? Vähenisikö kiusaaminen, jos yhdessä päätettäisiin vähentää sitä? Muun muassa näitä kysymyksiä pohtivat Joutsan yhtenäiskoulun yläkoululaiset viime perjantaina, kun Jyväskylän kaupunginteatterin Luuseri-monologi esitettiin koululla.
Koulukiusaamiseen pureutuva Luuseri, alkuperäiseltä nimeltään Henrik – en tönt, perustuu ruotsalaisen näyttelijän Henrik Ståhlin kokemuksiin 1980- ja 1990-lukujen taitteessa. Tuolloin yläkouluikäistä Ståhlia kiusattiin koulussa.
Monologin on ohjannut Jyväskylän kaupunginteatterille Miikka Tuominen. Henrikinä sekä lukuisissa muissa rooleissa nähdään näyttelijä-yleisötyöntekijä Hannu Rantala.
Joutsassa perjantaina aamupäivällä nähty esitys on Rantalan mukaan maaliskuussa ensi-illassa Jyväskylässä olleen Luuserin 35. esitys. Kyse on vahvasti kiertueproduktiosta, sillä esityksistä 26 on pidetty Rantalan mukaan yläkouluilla ja jatkossa koulukiertue jatkuu edelleen.
Vaikka Luuseri on suunnattu kaikille yläkouluikäisille, Rantala itse pitää varsinkin syysaikaan seitsemäsluokkalaisia tärkeimpänä kohderyhmänä.
– He ovat olleet yläasteella vasta muutaman kuukauden ja riippuen tietysti paikkakunnasta, voi olla, että ryhmä ympärillä on muuttunut, jolloin ryhmäytymisprosessi on vaiheessa ja varmasti siinä vaiheessa jokainen etsii paikkaansa yhteisössä. Ja sitten voi myös käydä niin kuin Henrikin tarinassa, että se millaisen aseman toivoisit saavasi yhteisössä, niin sinut pakotetaankin johonkin toisenlaiseen asemaan, sanoo Rantala.
Monologin jälkeen Hannu Rantala vetää kulloisellekin yleisölle keskustelutilaisuuden, jossa pohditaan Henrikin tilannetta sekä kiusaamista yleensäkin.
Esitysten jälkeen Hannu Rantala vetää aina keskustelutilaisuuden, jossa yläkoululaiset joutuvat pohtimaan Henrikin tilannetta ja koulukiusaamista yleensäkin. Esityksistä myös kerätään kirjallista, nimetöntä palautetta. Palautteen antaminen siten on Rantalan mukaan monelle helpompaa kuin se, että kertoisi muiden kuullen pystyvänsä samaistumaan Henrikin tarinaan. Joidenkin kuitenkin tekisi mieli jakaa kokemuksensa, Rantala on huomannut.
– Ja siis näkökulma voi olla mikä vaan. Se että olen koulukiusattu, tai että olen joskus kiusannut ja minua hävettää se hirveästi. Tai että minun kaveriani kiusataan, mutta en tiedä mitä tehdä, havainnollistaa Rantala.
Keskustelutilaisuuksissa jään kuitenkin rikkoo hänen mukaansa jo se, että yksi tai kaksi rohkeaa uskaltaa avata suunsa. Ja työryhmä on tehnyt mielipiteensä esittämisen muillekin hieman helpommaksi; oman kantansa kysymyksiin voi esittää lappuäänestyksellä. Samalla lailla myös Joutsan yläkoululaiset pääsivät kertomaan, onko heidän mielestään kaikilla velvollisuus puuttua koulukiusaamiseen.
Rantala sanoo yläkoululaisten – myös Joutsassa – tietävän, että kaikilla on velvollisuus puuttua kiusaamiseen. Nuoret tietävät myös sen, että luokassa esiintyvä kiusaaminen vaikuttaa heihin itseensä joko suoraan tai epäsuoraan. Rantala kuitenkin uskoo, että yhdenkin ihmisen asennemuutoksella – kun yksikin tiedostaa kiusaamisen olevan väärin – voi olla merkitystä.
– Tuntuu, että ehkä on saatukin oppilaissa herätettyä sen tunteen.
Ainakin monologista saatu palaute on osoittanut näyttelijän mukaan sen, että monologilla on niin sanotusti isketty johonkin tarpeelliseen.
Koulukiusaaminen on Hannu Rantalalle itselleenkin henkilökohtainen aihe, sillä myös häntä kiusattiin koulussa – tosin hän myöntää syyllistyneensä itsekin kiusaamiseen. Henkilökohtaisen aiheen parissa työskennellessään näyttelijän pitää kuitenkin Rantalan mukaan olla aiheen kanssa sujut. Toisaalta kokemuksista on ollut roolityössä apua.
– On helppo ymmärtää roolihahmoa ja sitä, miltä roolihahmosta luultavasti tässä tilanteessa on tuntunut. Mutta mielestäni näyttelijällä on vastuu käsitellä ja prosessoida niitä asioita ja katsoa ulkopuolisen silmin, koska muuten se menee liiaksi terapiaksi.
Tarja Kuikka
Loading ...
