Kiitoksia Pirjo Mäkiselle hänen kysymyksistään koskien seurakuntavaalitilaisuutta 5.11. seurakuntatalolla. Kerron nyt avoimesti vielä tilaisuuden järjestelytaustat.

Otin yhteyttä seurakuntaan vaalitilaisuuden järjestämiseksi ehdokkaille ja seurakuntalaisille monien muiden seurakuntien tapaan. Tilaisuuden järjestämisestä ja sovittiin, että järjestäjänä on seurakunta ja tilaisuus on kaikille avoin.

Samalla keskusteltiin tilaisuuden puheenjohtajavaihtoehdoista, tiedottamisesta ja kahvitarjoilusta. Tilaisuudesta ilmoitettiin viisi päivää aikaisemmin Joutsan Seudussa seurakuntauutisissa ja väri-ilmoituksella samassa lehdessä.

Kun emännällä oli vapaapäivä, lupasimme Pirjo Kovasen kanssa hoitaa kahvituksen. Emme tästä halunneet kertoa, jottei meitä olisi syytetty irtopisteiden keräämisestä vaalien edellä.

Otit esille myös politiikan. Politiikalla ei ollut mitään tekemistä tilaisuuden kanssa.

Oma kantani on, että politiikka ei kuulu seurakuntaan. Jokaisella saa vapaasti olla oma kantansa, mutta seurakunnan asioita käsitellessä toivoisin, että kaikki ottaisivat kantaa asioihin niin kuin oma oikeustaju ja omatunto sanoo.

Rakentavin seurakuntaterveisin
Niilo Nieminen