Useamman vakituisen lääkärin yhtäaikainen yllättävä poissaolo vaikeuttaa kiireettömien lääkäriaikojen saantia kaikkien Seututerveyskeskuksen kuntien alueella, myös Joutsassa ja Luhangassa.

– Rekrytointiyrityksistä huolimatta sijaisia tai vuokralääkäreitä ei ole tällä hetkellä saatavilla. Tilanteen uskotaan korjaantuvan alkukevään aikana, kun useampi tuolloin valmistuva lääkäri aloittaa työnsä Seututerveyskeskuksessa, todetaan Seututerveyskeskuksen tiedotteessa.

Esimerkiksi lääkärikäyntiä vaativat pitkäaikaissairauksien vuosikontrollit tai lievät pitkäaikaiset oireet voidaan hoitaa vasta lääkäritilanteen parannuttua. Sairaanhoitajan, fysioterapeutin sekä mielenterveys- ja päihdetyöntekijöiden vastaanotolle pääsee edelleen tarvittaessa vaikka samana päivänä.

Lääkärin päivystys- ja kiirevastaanotot pystytään turvaamaan Joutsan, Keuruun, Laukaan, Konneveden ja Petäjäveden terveysasemilla, jotka ovat myös muiden Seututerveyskeskuksen kuntien asukkaiden käytettävissä.

Lääkäripulan aikana terveysasemilta tarjotaan kiireettömien lääkäriaikojen saamiseksi palveluseteliä, jolla asiakas voi hankkia tarvitsemansa lääkäripalvelun yksityiseltä palveluntuottajalta niin halutessaan.

Lääkäreitä yritetään hankkia töihin, jotta kiireettömien lääkäriaikojen saanti paranisi jo ennen kevättä.

Markku Parkkonen

 

Tagged with →