Joutsan pääkirjastossa on marraskuun 29. päivään saakka esillä graafikko Jouko Karin (kuvassa) Joulu kortilla -niminen näyttely. Näyttelyssä on nähtävillä parisenkymmentä Karin tekemää joulukorttia sekä muutamia hänen luontokuviaan ja sekatekniikalla toteuttamiaan töitä.

Korttien pohjana ovat olleet valokuvat, joihin on lisätty erilaisia graafisia elementtejä. Lopputuloksena on syntynyt tunnelmallisia ja uniikkeja kortteja, joihin on ikuistettu muun muassa veikeä orava ja kylki kyljessä viihtyvä sepelkyyhkypari – vain muutamia mainiten.

Joulukorttien tekemisen Jouko Kari kertoo aloittaneensa 1990-luvun alkupuolella. Noina aikoina hän muutti saman katon alle nykyisen vaimonsa Johanna Karin (kuvassa) kanssa ja joulun alla pariskunta halusi muistaa läheisiään korteilla. Korttien laittamisesta isolle joukolle alkoi kuitenkin muodostua stressinaihe, eivätkä Karit halunneet stressata.

– Meitä häiritsi se, että kun tulee joulu, niin miksi pitää stressata. Kun pitäisi olla rauha ja ilo, taustoittaa Jouko Kari.

Arvellen pääsevänsä helpommalla pariskunta päätti ostaa kortit valmiina. Ratkaisu ei kuitenkaan kantanut pitkälle, sillä pian eteen tuli uusi ongelma. Mitä jos joku läheisistä vertaa saamaansa korttia Karien jollekin toiselle lähettämään korttiin? Sen myötä syntyi päätös alkaa tehdä vuosittain yksi ainoa joulukorttimalli, jota postitettaisiin kyseisenä vuonna kaikille. Se päätös poisti lopulta joulunalusajan korttistressin.

 

Jouko Karin joulukorttien pohjana ovat valokuvat, joihin on lisätty erilaisia graafisia elementtejä.

Näyttelyn nimi Joulu kortilla viittaa paitsi esillä oleviin joulukortteihin, myös eräänlaiseen sanaleikkiin. Sekä Jouko Kari että hänen puolisonsa kokevat joulun olevan nykypäivänä tietyllä tavalla kortilla eli vähissä.

– Vanhanaikaista joulua niin vähän enää arvostetaan, sanovat Karit.

Yhdeksi esimerkiksi arvostuksen vähenemisestä he nostavat juuri joulukortit, joille on käynyt samoin kuin kirjeille; perinteisiä kortteja ei enää lähetetä entiseen malliin.

Karit itse tunnustautuvat vanhanaikaisen joulun arvostajiksi. Heidän joulukorttinsakin tehdään vuosittain ajatuksella, tiedetäänhän läheisten odottavan niitä. Ja Karit myös arvostavat itse saamiaan kortteja. Se, että he panostavat omiin kortteihinsa, ei tarkoita, että he tarkastelisivat toisilta saamiaan kortteja jotenkin kriittisesti – ei vaikka kortit olisivat valmiina kaupasta ostettuja. Päinvastoin, he ilahtuvat jokaisesta kortista, olipa kyse kotitekoisesta tai kaupasta ostetusta. Korttien vastaanottamiseen liittyy aina pieni riittikin.

– Me arvuutellaan aina keneltä kortti on, paljastaa Jouko Kari.

 

Runsaan parin viikon aikana, jonka Jouko Karin korttinäyttely on ollut Joutsan pääkirjastossa jo esillä, näyttelyn vieraskirjaan on kirjattu useita positiivisia terveisiä. Kortteja on kiitelty muun muassa taidokkaiksi, kauniiksi ja omaperäisiksi. Kävijöiden jättämät viestit ilahduttavat Kareja.

– On mukavaa, että ihmiset kirjoittavat, he sanovat.

Karit ovat verrattain uusia joutsalaisia, sillä he muuttivat Joutsaan muutama vuosi sitten Turusta. Joutsa tosin oli pariskunnalle jo tuttu, sillä Johanna Karin äidin juuret ovat Vaihelassa ja sen myötä pariskunta on viettänyt aiemminkin aikaa paikkakunnalla. Jouko Kari viihtyy Joutsassa varsin hyvin.

– Tykkään tästä paikasta yli kaiken, sanoo Kari.

Tarja Kuikka