Sisä-Suomen poliisilaitoksen korkein johto vieraili Joutsan poliisiasemalla viikko sitten. Aamupäivän aikana johdon edustajat keskustelivat paikallisen poliisin henkilökunnan kanssa, ja iltapäivällä paikalle oli kutsuttu Joutsan, Luhangan ja Toivakan kuntien johtoa. Lisäksi tilaisuudessa oli poliisin neuvottelukunnan jäseniä.

Keskustelunaiheena on muun muassa kuntien turvallisuustilanne, jota pidetään Joutsan seutukunnalla hyvin vakaana. Yleisimmät tutkintaan tulevat rikokset liittyvät ylinopeuksiin ja rattijuopumuksiin.

Huumeongelmaa todettiin olevan nykyään käytännössä joka puolella maatamme, mutta rikosten valossa poliisille asti niitä on tullut tämän vuoden aikana vain kymmenkunta tutkintaan. Joutsan poliisiaseman ryhmänjohtajan, ylikonstaapeli Eero Mällösen mukaan kannabiksen kasvattaminen on viime aikoina hieman lisääntynyt.

Joutsan poliisiasemalla on nyt viisi virkaa täytettynä kuudesta. Kuudennen viran täyttämisestä esitettiin useilta tahoilta toiveita. Poliisipäällikkö Timo Vuola myöntää, että sellaiselle olisi tarvetta, mutta antoi ymmärtää, että määrärahat eivät ainakaan lisäänny seuraavana vuonna. Näin ollen poliisi joutuu tasapainoilemaan tarpeiden ja käytettävissä olevan rahoituskehyksen välillä resursseja jakaessaan.

Joutsan poliisiaseman säilymiselle myös pitkälle tulevaisuuteen hän ei näe uhkia tällä hetkellä. Ainakaan mitään muutoksia ei ole vireillä sisäministeriössä nykytilanteen muuttamiseksi. Poliisiasemaverkosto päätetään sisäministeriön tasolla.

– Itse näen tarpeellisena Joutsan aseman olemassa olon, jo ihan pitkien etäisyyksienkin vuoksi. Poliisin läsnäolo arjessa lisää kansalaisten turvallisuudentunnetta, toteaa poliisipäällikkö Vuolla.

Yläkuvassa oikealla poliisipäällikkö Timo Vuola ja vasemmalla apulaispoliisipäällikkö Antero Rytkölä lupapalveluista.

Janne Airaksinen