Joutsan kunnanvaltuusto piti odotetusti veroasteen entisellä tasolla. Näin ollen tuloveroprosentiksi vuodelle 2019 määrättiin 21,00, mikä on sama kuin jo vuodesta 2014 lähtien. Iiris Ilmosen (kok.) korotusesitystä ei kannatettu.

Lisäksi valtuusto käsitteli tulevan vuoden kiinteistöveroprosentteja, ja niissäkin pätee entinen malli. Päätöksen mukaan pääasiassa vakituiseen asumiseen käytettävien rakennusten veroprosentti on 0,60 ja muuhun asumiseen kuin vakituiseen asumiseen käytettävien rakennusten 1,20. Yleinen kiinteistöveroprosentti on 1,10. Yleishyödyllisten yhteisöjen veroprosentti on 0.00.

Kiinteistö Oy Joutsan Vuokra-asunnot -yhtiö tarvitsi 100.000 euron lainalle takauksen. Raha käytetään Hulikkalantie 2:n kerrostalon käyttöputkistoremonttiin sekä erilaisiin valokuitukaapelointeihin. Valtuusto myönsi takauksen.

Muissa asioissa valtuutetut tekivät kaksi valtuustoaloitetta. Ilmonen jätti valtuustoaloitteen omaishoitajille kustannettavista hyvinvointipalveluista. Lea-Elina Nikkilä (vihr.) teki valtuustoaloitteen Joutsan kunnan liittymisestä kunta-alan energiatehokkuussopimukseen ja Hinku-Hankkeeseen. Nämä asiat viedään kunnallishallinon valmisteltaviksi.

Jarmo Liukkonen (kesk.) esitti kannanoton ensimmäisestä valtuustokaudesta. Hän kritisoi, että aikaa on käytetty liikaa ajamalla kunnan kiinteistöjen myyntiä, toimintojen yksityistä ja kunnan teknisen toimen alasajoa. Liukkosen mukaan valtuustokauden ensimmäisenä vuonna ei ole tehty mitään konkreettisia toimia Joutsaan muuton edistämiseksi, perheiden tukemiseksi tai hoitajapulan poistamiseksi.

Yläkuvan taulukko esitettiin valtuuston kokouksessa. Sen mukaan Joutsa on keskitason verottaja Keski-Suomen kuntien joukossa. Keski-Suomen Liitto on julkaissut vuoden 2019 alustavan tiedon tuloveroprosenteista. Palkki kuvaa vuoden 2018 veroprosenttia ja mahdollinen muutos on suluissa palkin perässä. Kannonkosken esitys vuodelle 2019 puuttuu.

Janne Airaksinen