Laulaja Tommi Soidinmäki vierailee yhtyeineen Joutsassa sunnuntaina 2. joulukuuta. Hänen Joulun hiljaisuus -konserttinsa ovat keränneet jo tuhansia kuulijoita ympäri Suomea useamman vuoden ajan. Soidinmäki on tehnyt joulukonserttikiertueita eri kokoonpanojen kanssa ja Joutsassa häntä säestävät Lasse Asu puhaltimilla, Topias Lehtola viululla ja Jenni Kupari-Soidinmäki pianolla.

Tommi Soidinmäki voitti tangokuninkuuden vuonna 2004. Lukuisat hitit ja menestys radiolistoilla ovat vakiinnuttaneet hänen paikkansa viihdemusiikin ystävien sydämissä. Joulukonsertit ovat aina olleet hänelle mieluisia, sillä hän kokee ne palkitseviksi niiden ainutlaatuisen, rauhoittavan tunnelman takia. Joulun hiljaisuus-levy ilmestyi vuonna 2012 ja siinä samoin kuin nyt kuultavassa konsertissa yhdistyvät niin vanha kuin uudempi joulumusiikki. Konsertissa kuullaan mm. kappaleet Taivas sylissäni, Oi jouluyö, Joulu yksinäistä lohduttaa, Toive, Hiljaisuus ja Kolmen kuninkaan marssi.

Konsertin järjestää Joutsan Nuorisoseura ja sen tuotto käytetään nuorisoseurantalon kattoremontin hyväksi.

Maisa Peltoniemi