Karoliinan kahvimyllyn toiminnan aloittamisesta tulee ensi viikolla kuluneeksi kaksikymmentä vuotta. Yrittäjä Pirjo Soilu kuvaa kahvilaansa yhden naisen unelmaksi, joka toteutui, kun Saksassa kondiittoriksi opiskellut ja siellä kahvilaa pyörittänyt Soilu osti Suomeen palattuaan Angesselässä sijaitsevan kotinsa naapurista tontin ja rakennutti siihen kahvilan. Neljän lapsen äidillä – viides syntyi myöhemmin – oli ajatuksena saada työpaikka kodin lähelle ja yhdistää työ äidin rooliin.
Tuolloin Joutsassa ei juuri ollut kahviloita, lähinnä vain huoltoasemia. Soilu arveleekin oman konseptinsa olleen monelle uutta, kahvilan perusajatus kun olivat ja ovat yhä itse leivotut tuotteet, asiakkaan palveleminen sekä kahvilamiljöön kodikas, lämminhenkinen maalaistunnelma.
Vaikka trendit ovat vaihtuneet moneen kertaan, Soilu ei ole muuttanut suosituksi osoittautunutta konseptiaan. Tosin hän myöntää joskus miettineensä, onko kaikki hänen leipomansa ei-trendikästä ja epäterveellistä.
– Mutta ihmiset haluavat sen herkutteluhetkensä ja sitten kun ne haluaa herkutella, niin sitten herkutellaan kunnolla. Ei siinä kysytä paljoko tässä on rasvaa, sokeria ja hiilihydraatteja. Että en ole lähtenyt kehittelemään kevyttuotteita ihan vaan sen takia, että nyt on hirveä terveysbuumi päällä, sanoo erityisesti kakuistaan tunnetun kahvilan yrittäjä.
Tuotteiden ohella kiitosta on saanut kahvilan maalaishenkinen sisustus, josta on pidetty kiinni nykyisissäkin tiloissa Leivonmäellä. Moni asiakas on mieltynyt esillä oleviin, ennen vanhaan maalaistaloissa käytettyihin esineisiin.
– Ne on tosi tärkeitä ihmisille ne aika yksinkertaiset, simppelit jutut. Ettei tarvitse olla sisustussuunnitelmaa tehty, vaan että tämä on kotoinen, minun näköinen paikka, sanoo maalaistalon tyttärenä itsekin kasvanut Soilu.

Karoliinan kahvimyllyn nimi juontaa juurensa Pirjo Soilun isoäidistä Elin Karoliinasta ja tämän aikoinaan omistamasta kahvimyllystä, johon Soilulla liittyy paljon muistoja. Kahvimylly ja isoäidin kuva ovat esillä kahvilassa.
Karoliinan kahvimylly on saanut vuosien varrella runsaasti positiivista huomiota. Pirjo Soilu ei ota kehuista paineita, mutta sanoo silti haluavansa säilyttää saman tason jatkossakin.
– Sanon aina, että haluan tehdä sellaisia tuotteita, että voin todella seisoa niiden takana. Että todella tehdään sitä laatua. Se on paras kehu, kun joku sanoo, että te ette koskaan tuota pettymystä.
Kiitosta ei ole kuitenkaan sadellut noin vain, vaan kahvila on vaatinut työtä ja uskoa omaan tekemiseen. Tämä kesä oli erityisen tiukka, sillä leipurinsa sairastuttua Soilu vastasi tuotannosta yksin ja teki kesän seitsemänpäiväistä työviikkoa, 80–100 tuntia viikossa. Se sai hänetkin, kovaan työntekoon tottuneen, miettimään, onko haastetta jo liikaa.
Vapaat ovat jääneet muutenkin vähiin ja sen takia Soilu onkin joskus pohtinut, onko ollut oikein, että hän on omistautunut yritykselleen niin paljon – välillä tosin pakostakin. Se on tarkoittanut läheisten kanssa vietetyn ajan jäämistä vähiin.
Hankalinakin aikoina Soilu on kuitenkin aina löytänyt jostain voimavaroja kahvilan pyörittämiseen. Toisaalta kahvila itsessään ollut hänelle voimavara, kun omat murheet on voinut tarvittaessa haudata työhön.

Kahvilatoiminnan siirtäminen Leivonmäen Yritystaloon Jukolan Juuston naapuriin on ollut Pirjo Soilun mukaan hyvä ratkaisu. Itse tuotettua juustoa ja itse tehtyjä leivonnaisia tarjoavat yritykset ovat tukeneet hyvin toisiaan.
Mitä Karoliinan kahvimyllyn tulevaisuuteen tulee, Pirjo Soilu tapaa sanoa katsovansa vielä viisi vuotta eteenpäin. Toisaalta aika voi hänen mukaansa jäädä lyhemmäksikin, jos terveys yllättäen menee.
– Jos tulisi sellainen tilanne, tai jos joku tekisi hyvän tarjouksen, niin en poissulje sitä, ettenkö voisi tämän jollekin toiselle antaa. Vaikka ei se helppoa olisi. Tämä on niin minun juttuni ja henkilöitynyt minuun, pohtii Soilu.
Se, että hänestä tuli kahvilayrittäjä, pohjautuu jo lapsuudessa syttyneeseen leivontainnostukseen.
– Ihan varhaisimmat muistoni ovat siinä, että aina kun äiti leipoi, kinusin, että minulle kans taikinaa ja sekoittelin semmoista sokeria ja voita vaan kupissa. Pikkuleipien teossa varmaan söin suurimman osan niistä taikinoista, nauraa Soilu jälkeenpäin.
Karoliinan kahvimylly
Aloitti Angesselässä 1998, toinen toimipiste eli kahvilatuotteiden ohella kotiruokalounasta ja maalaispitsoja tarjoava Karoliinan kestikievari avattiin Leivonmäen Yritystaloon vuonna 2014.
Angesselän kahvila ja kestikievari toimivat rinnakkain noin vuoden, kunnes toiminta keskittyi kokonaan Leivonmäelle.
Alussa yrittäjän lisäksi yksi työntekijä, nyt kestikievarissa viisi vakituista työntekijää ja oppisopimuskoulutettava. Kesällä sesonkiaikaan työntekijämäärä lähes tuplaantuu.
Tarja Kuikka