Lapset ovat perinteisesti laskeneet päiviä jouluun, mutta joutsalaisen Miia Valtosen 4-vuotiaalla Vilma-tyttärellä (molemmat kuvassa) on aina loppuvuodesta muutakin laskettavaa. Hirvenmetsästyksestä pitävä Vilma nimittäin laskee, kuinka monta päivää on jahtikauden alkuun.

Pynnölän Metsästysseuraan kuuluvan Valtosen ja hänen tyttärensä kanssa metsällä liikkuu usein myös Valtosen isä, Pynnölän Metsästysseuran perustajajäseniin kuuluva seuran puheenjohtaja Veijo Valtonen (kuvassa). Hirvenmetsästys onkin perheessä kolmen sukupolven yhteinen harrastus.

Isä ja tytär ovat metsästäneet jo pidemmän aikaa, eikä Vilmakaan ole hirvijahdissa vasta-alkaja, sillä tyttö oli ensimmäistä kertaa mukana jo 2 vuoden ja 8 kuukauden iässä. Tytöllä on kuitenkin Miia Valtosen mukaan lajiin vieläkin sitäkin varhaisempaa tuntumaa, sillä tämä oli jo puolitoistavuotiaana mukana katsomassa seuran kaatamaa hirveä.

– Siitä on kuvia, kun Vilma tuolla pellolla on hirven vieressä kyykkysilteen vaippa pojossa, nauraa Valtonen.

Kuolleen eläimen tai sen käsittelyn näkeminen ei ole Valtosen mukaan hänen tytärtään pelottanut, vaan tämä on suhtautunut touhuun luontevasti. Niin luontevasti, että on joskus yllättänytkin äitinsä. Niin kävi esimerkiksi viime syksynä, kun hirveä suolistettiin ja Vilma päätti mennä pappansa avuksi pitämään kiinni hirven jalasta.

– Vilma meni vaan papan jalkojen viereen ja otti hirven kintusta kiinni siinä vieressä. Sanoi vaan, että kato äiti, kädet on hirven veressä, muistelee Miia Valtonen.

Vilmalta itseltäänkin on tietysti kysyttävä, mikä hirvimetsällä on niin mukavaa. Neljävuotias keksiikin nopeasti ainakin kaksi kivaa asiaa: se kun koira haukkuu hirviä ja kun hirvi kaadetaan.

 

Nyt neljävuotias Vilma alkoi liikkua hirvimetsällä 2 vuoden ja 8 kuukauden iässä. Kuva syksyltä 2016. Kuva: Miia Valtonen

Lapsen kulkeminen mukana hirvimetsällä on Valtosten perheessä pitkän ajan perua, sillä Miia Valtonenkin kulki lapsena isänsä mukana metsällä. Syyksi lapsuusaikaiseen kiinnostukseensa hän arvelee sen, että on ollut aina hieman poikatyttö – kulkenut nuorena ampumaradallakin isänsä mukana. Isälle tyttären innostuminen lajista on ollut mieleistä.

– Olen siitä oikeastaan iloinen, sanoo itse runsaat 40 vuotta metsästänyt Veijo Valtonen.

Silloin kun Vilma on mukana hirvijahdissa, tyttö on Miia Valtosen mukana passissa. Välillä tämä saattaa olla autossakin, tosin silloinkin näköyhteydellä äidistään. Valtosen mukaan tyttö viihtyy passissa, mutta tarvittaessa tällä kulkee silti mukana viihdykettäkin.

Ulkopuolisessa pienen lapsen mukaan ottaminen hirvimetsälle saattaa herättää kritiikkiä, mutta Valtosten korviin sellaista ei ole vielä kantautunut. Myöskään Pynnölän Metsästysseuran väki ei ole tytön mukanaoloa kritisoinut.

– Sehän on kuin maskotti täällä, Veijo Valtonen sanoo tyttärentyttärestään.

 

Viime viikonloppuna käynnistynyt hirvenmetsästyskausi päättyy tammikuun puolivälissä. Veijo Valtonen suunnittelee käyvänsä jahdissa joka viikonloppu ja viikollakin, kun eläkepäivät sen mahdollistavat. Miia Valtosella jahti painottuu työ- ja arkikuvioiden takia viikonloppuihin. Vilma taas on mukana yleensä kauden alussa.

– Nämä alut se on aika hanakasti mukana, mutta viime syksynäkin kun rupesi tulemaan vähän räntää ja sellaista, niin sitten se sanoi, että ei halua. Enkä minä mielellään otakaan sitä passiin palelemaan, sanoo Miia Valtonen.

Metsälle lähtiessään Valtosella on tapana kysyä tyttäreltään, onko tämä lähdössä mukaan. Vastaus on joo tai ei. Jos se on ei, Vilma jää kotiin.

– Mutta sitten aina pitää soittaa, jos hirvi kaatuu, nauraa Valtonen.

Tuleeko Vilmasta isompana Pynnölän Metsästysseuran jäsen, sen näyttää aika.

– Jos innostus on tuota menoa, mitä tähän asti, niin kyllä se varmasti tulee, arvelee Veijo Valtonen.

Tarja Kuikka