Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ylin asioista päättävä elin kirkolliskokous käy 6.11. lähetekeskustelua hiippakuntajaon tarkistamisesta. Kirkkohallituksen esityksen mukaan kukin suomenkielinen hiippakunta muodostuisi jatkossa 2–4 maakunnan enemmistöltään suomenkielisistä seurakunnista.
Tämän perusteella Joutsan seurakunta siirtyisi siten Mikkelin hiippakunnasta Lapuan hiippakuntaan, joka muodostuisi jatkossa Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Suomen maakuntien alueilla olevista seurakunnista.
Asiasta on kysytty aiemmin tänä vuonna myös paikallisseurakuntien kannanotot, ja Joutsassa päätöksentekijöiden mielipiteet jakautuivat. Kirkkoherra Tuula Leppämäki oli valmistellut kirkkoneuvoston kokoukseen asiasta päätösesityksen, jossa seurakunta olisi kannattanut Joutsan seurakunnan siirtämistä Lapuan hiippakuntaan.
Keskustelun aikana kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Teuvo Jaakkola teki kannatetun esityksen pitäytyä Mikkelin hiippakunnan alaisuudessa. Nimenhuutoäänestyksessä Jaakkolan esitys voitti äänin 5–2. Tällä perusteella Joutsan seurakunnan viralliseksi kannaksi siis tuli, että täällä halutaan pitäytyä Mikkelin hiippakunnan alaisuudessa.
Kappeliseurakuntia pyydettiin antamaan omat lausuntonsa. Niissä Luhangan kappeliseurakunta kannatti Mikkelin hiippakunnassa pysymistä, kun taas Leivonmäen kappeliseurakunta kannatti Lapuan hiippakuntaan siirtymistä.
Kirkolliskokouksen kanta ratkaisee uudistuksen toteutumisen. Mikäli tämän hetkinen esitys toteutuu, Joutsa siirrettäisiin Lapuan hiippakuntaan. Isossa mittakaavassa suurin muutos nykytilaan verrattuna olisi kaikkien Päijät-Hämeen alueen seurakuntien sijoittuminen Mikkelin hiippakuntaan.
Toteutuessaan muutos ei näkyisi tavalliselle seurakuntalaiselle juuri mitenkään. Hallinto on sen sijaan jo pidemmän aikaa tehnyt yhteistyötä myös Lapuan hiippakunnan suuntaan, jonka tuomiokapitulilla on oma toimipiste Keski-Suomen seurakuntia varten Jyväskylässä.
Esityksen mukaan muutokset astuvat voimaan 1.1.2020.
Janne Airaksinen