Pyöräsuunnistus
Jyväskylän pyöräilyseura pyöritti Ride Cycle Store Cupia kesän aikana. Itä-Päijänteen Rastia edustava Heikki Nurminen osallistui cupin neljään osakilpailuun sarjassa H70. Nurminen voitti sarjan ja samalla myös Keski-Suomen maastomestaruuden.
Heikki Peltosen ja Heikki Nurmisen joukkue HP Crea Sports osallistui puolestaan Peurungassa 29.9. järjestetyn Peurunka Rogainingin mtb-sarjan kolmen tunnin rogainingille. HP Crea Sports voitti sarjan.
Kangasvierelle mitaleita Raaseporista
Taekwon-Doa harrastava joutsalainen Sami Kangasvieri menestyi hyvin 13.10.2018 Raaseporissa järjestetyissä kauden avauskisoissa.
Ensimmäisenä kisavuorossa oli voimamurskaus, jossa käytiin tasainen ensimmäinen kierros viiden osallistujan kesken. Toisella kierroksella Kangasvieren kultamitali sitten jo varmistuikin muiden vielä jäädessä ratkomaan sijoja 2 ja 3.
Seuraavana kisattiin liikesarjoissa, joissa kisa käytiin neljän osallistujan voimin periaatteella kaikki kaikkia vastaan. Kangasvieri teki omat liikesarjansa hopeisen mitalin arvoisesti.
Viimeisenä miteltiin ottelussa sarjassa + 85 kg, johon ei tällä kertaa osallistunut kuin yksi toinen ottelija, joten kisa käytiin suorana 2 x 2 minuutin finaaliotteluna. Tasaväkisten erien päätyttyä voiton vei Helsingin yliopistoa edustava kisaaja, joten tästä Kangasvieren kaulaan jäi hopeinen mitali.
Anne Kangasvieri