Pohjavedet ovat vihdoin kääntyneet nousuun, mutta ovat edelleen alle kolmikymmenvuotisen keskiarvon. Tämän tulkinnan voi tehdä ely-keskuksen Joutsan Mutkalan mittauspisteen tuloksista.
Vähäsateinen ja lämmin kesä pudotti pohjavesien pintoja Joutsan seutukunnalla laajalti. Usealta kyläkunnalta on kuulunut viestiä tyhjentyneistä kaivoista.
Pohjaveden taso pysyi keskiarvolukemissa tai niiden yllä aina kesäheinäkuun taitteeseen saakka. Normaalin vuodenkierron mukaan syksyisin pohjavesien pinta on alimmillaan. Pahimmillaan tämän keskiarvolukeman alla oltiin jopa 40 senttiä Mutkalassa elokuussa. Viimeisimpien tulosten mukaan eroa keskiarvoon on parisen kymmentä senttiä.
Järvien vedenpinnat keskiarvoissa – vuodenkierron vuoksi nyt alhaisimmillaan
Järvien vedenpinnat sen sijaan ovat pysytelleet elokuun puolivälistä alkaen hyvin tarkasti satavuotisen keskiarvon mukaisella tasolla. Ely-keskus seuraa vedenpinnan tasoa Joutsan seutukunnalla Viherin mittauspisteessä.
Se, että järvien pintojen koetaan olevan tavanomaista alempana, saattaa johtua siitä, että viime vuosina vedet ovat pääsääntöisesti olleet keskivertokorkeuksia korkeammalla tasolla. Esimerkiksi Viherin mittauspisteellä näin on ollut koko alkuvuoden 2018 ajan.
Toisaalta sekin on hyvä muistaa, että luonnon normaalin kiertokulun mukaan järvien pinnat ovat alimmillaan juuri elokuusta marraskuulle. Vesillä liikkujien kannattaa olla varovaisia muun muassa karikoiden suhteen.
– Järvellä näkyy nyt kiviä, mitä muutoin ei aina huomaa. Tosin syksyisin on ollut tilanteita, että alempanakin ovat vedet olleet, arvioi Joutsan Seudulle Suonteella paljon kalastusharrastuksen vuoksi liikkuva, Marjotaipaleessa asuva Anssi Saari.
Jukka Huikko