Hollolassa pakit saanut Salpatuuli-niminen yritys on lehtitietojen mukaan etsimässä uutta tuulimyllyjen sijoituspaikkaa mm. Sysmään.

Rakentaminen Sysmään ei näytä todennäköiseltä, koska aiemmin hanketta ajanut yhtiökin on vetäytynyt suunnitelmistaan paikallisesta vastustuksesta johtuen. Tuskin Salpatuulen ja konsulttinsa resurssitkaan riittäisivät tuollaiseen projektiin.

Nykyisen tapaisia uusia tuulivoiman tukijärjestelmiä ei ole suunnitteilla, joten Sysmän mahdollinen hanke ei tulisi koskaan saamaan yhteiskunnan tukia.

Silti on syytä olla valppaana erityisesti Luhangassa ja Hartolassa, jotta vältytään ikäviltä yllätyksiltä, jos joitakin aikaisemmin vireillä olleita hankkeita yritettäisiin herättää henkiin uudelleen, jopa salaa, kuten on ollut tapana.

Tuulifirmat nimittäin suunnittelevat jopa 250 m – 300 m korkeiden jättivoimaloiden rakentamista Suomeen, kun niitä ei missään muualla sallita. Näiden rakentaminen kauniisiin maisemiin olisi ennennäkemätön virhe maassa, jossa on maailman puhtain ilma ja joka on jo yksi maailman kärkimaista uusiutuvan energian käytössä.

Olemme jo maksaneet tukea Luhangan Latamäen myllyistä ulkomaille yli 11 miljoonaa euroa, minkä rinnalla Luhangan saamat kiinteistöverotulot tuuliyrittäjältä ovat kuin pisara Päijänteessä. Arvio Latamäen kokonaistukisummasta on 32 miljoonaa euroa, millä suomalaiset veronmaksajat ja sähkönkuluttajat kustantavat nämä tuulimyllyt, eikä ympäristö-, maisema ja terveyshaittoja ole edes laskettu mukaan tähän hintaan.

Hannu Heinonen

 

Tagged with →