Luhangan Judinsalossa sijaitseva Vanha-Jutila on osa 1500-luvun puolivälissä perustettua Jutilaa, jonka ympärille Judinsalon asutus aikanaan rakentui. Jutila oli 1700-luvun lopulle saakka kruununtila, kunnes se ostettiin perintötilaksi vuonna 1796. Kaksi vuotta myöhemmin tila jaettiin isojaossa kolmeen, jolloin siitä muodostettiin Vanha-Jutilan ohella Uusi-Jutila ja Lehtimäki.

Vanha-Jutilan nykyisen päärakennuksen rakennusajankohtajana on pidetty 1850-lukua, mutta viimeisimpien tilalla selvinneiden tietojen valossa oletetaan, että talo olisi rakennettu jo ennen vuotta 1827. Tuolloin tilan isäntänä toimi Juho Juhonpoika (käytetään myös nimeä Juhani Juhaninpoika), joka isännöi tilaa vuosina 1808–1835.

 

Kaksikerroksisen, nykyisin 240-neliöisen hirsirunkoisen talon vanhin osa on ruokasalina toimiva tila, jonka paikalla oli ennen savupirtti. Nykymittoihin talo laajennettiin 1800-luvun lopulla.

1950-luvulla talossa tehtiin tupa- ja saunaremontti, jonka yhteydessä muun muassa purettiin tuvassa ollut suurikokoinen kiviuuni sekä talon kuisti, josta meni portaat vinttikamariin. Samassa yhteydessä rakennettiin sisäsauna. Vuonna 1979 taloon tehtiin keskuslämmitys ja maalämpö järvestä. Kymmenen vuotta myöhemmin tehtiin keittiöremontti. Myöhemmin remonttia on tehty niin sanotusti isolla kädellä; esimerkiksi ulkovuoraus ja lämpöeristykset on uusittu täysin.

 

Vanha-Jutilassa on ollut useita 1800-luvulla rakennettuja maatilan pihapiiriin kuuluvia rakennuksia. Nykyisin talon läheisyydessä sijaitsee muun muassa navetta, seitsenrivinen aitta, piharakennuksena toimiva entinen Judinsalon kylän meijerirakennus sekä puuliiterinä toimiva entinen hevostalli.

Meijerin ja tallin ohella myös muutamat muut rakennukset ovat saaneet ajan saatossa uuden käyttötarkoituksen. Esimerkiksi aiemmin lähempänä taloa sijainnut lihanpalvaussauna on siirretty Jutilanjärven rantaan savusaunaksi ja rannassa oleva entinen pyykkitupa toimii kalamajana. Talon vanha saunarakennus ja vielä 1960-luvun alussa alkuperäisessä tehtävässään palvellut mylly on puolestaan muutettu vuokramökeiksi.

Tilalta on myös purettu vuosien varrella rakennuksia ja tilan polttomoottorilla toiminut tuulimylly menetettiin tulipalossa 1960-luvun lopulla. Pajaniemessä, 200 metrin päässä päärakennuksesta sijaitsee yhä miilu, jota käytettiin tervanpolttoon vielä 1950-luvulla. Miilun lähellä aiemmin sijainneesta pajasta on sen sijaan jäljellä enää jäänteet.

 

 

Vanha-Jutila kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin (RKY) osana Luhangan Mönkösmäen talonpoikaistaloja. Pinta-alaltaan tila on nykyisin 165 hehtaaria, mikä on vain pieni osa alkuperäisestä Jutilasta. Jutila oli vuonna 1798 suoritetun isojaon edellä maarekisteriin merkityn tiedon mukaan hieman reilut 1.900 hehtaaria. Isojaossa Vanha-Jutilan osuudeksi jäi noin 700 hehtaaria ja 1900-luvun puolivälissä tilaa jaettiin edelleen sukulaisten kesken.

Vanha-Jutila on ollut kautta aikojen maanviljelys- ja lypsykarjatila. Lypsykarjasta kuitenkin luovuttiin 1970-luvun loppupuolella ja tilalle hankittiin lihakarjaa. Jo seuraavan vuosikymmenen puolivälissä lihakarjastakin luovuttiin, sillä sen pidon katsottiin olevan liian pienimuotoista ollakseen kannattavaa. Viljanviljelyä jatkettiin muutama vuosi, kunnes pellot annettiin vuokralle.

Maatalouden ohella Vanha-Jutilassa on harjoitettu 1970-luvun alusta lähtien pienimuotoista mökkivuokrausta. Maatilamatkailubisneksen laajentamista pohdittiin 1990-luvulla, mutta lyhyt sesonki sai tilan väen pitäytymään pienimuotoisessa vuokraustoiminnassa.

 

 

Kruununtilasta perintötilaksi

Vanha-Jutila on ollut saman suvun hallussa ainakin vuodesta 1559 alkaen. Ruotsin kuninkaan kerrotaan antaneen tuona vuonna Jutilan, josta Vanha-Jutila vuoden 1798 isojaossa ositettiin, työntekijälleen palkkioksi hevosensa hyvästä hoidosta.

Jutila oli alun perin kruununtila, eli se oli kruunun omaisuutta, mutta tilaa viljelevällä talonpojalla oli siihen käyttöoikeus. Talonpojan velvollisuutena oli maksaa vuosittain veroa valtiolle.

Luhangan alueella vuosina 1682 ja 1683 toteutetun isoreduktion myötä kuninkaan lahjoittamat lahjoitus- ja läänitysmaat piti palauttaa kruunulle. Judinsalon ainut talo Jutila sai kuitenkin palvella Hämeen rakuunarykmentin majoitusmestarin hevostalona. Vuonna 1796, Juho Jutilan ollessa isäntänä, tila ostettiin suvun perintötilaksi.

 

Jutilan ja Vanha-Jutilan ensimmäinen tunnettu isäntä oli vuosina 1559–1576 taloa isännöinyt Eerik Olavinpoika, josta käytetään myös nimeä Erkki Ollinpoika. Hänen jälkeensä tilan omistus on siirtynyt suvussa eteenpäin pääasiassa suoraan alenevassa sukupolvessa, tosin poikkeuksiakin on.

Viimeksi kuluneen vuosisadan aikana Vanha-Jutilassa on asunut kolme eri sukupolvea. Vuosina 1912–1946 tilaa isännöivät sisarukset Aleksi ja Selma Jutila. Heiltä tila siirtyi heidän veljentyttärelleen Eeva Lahdensuulle (os. Jutila) sekä tämän puolisolle Heikki Lahdensuulle. Paitsi tilan historiaan, Lahdensuiden nimet ovat jääneet myös paikallishistoriaan. Agrologi Heikki Lahdensuu oli esimerkiksi aktiivisena toimijana puuhaamassa tieyhteyttä Judinsaloon 1960-luvulla ja hänen puolisonsa taas avusti kunnanlääkäriä hoitamalla judinsalolaisten lääkintää.

Lahdensuiden jälkeen tilaa ovat isännöineet 1980-luvun loppupuolelta alkaen heidän tyttärensä Elina Oinonen ja tämän puoliso Reijo Oinonen.

Lähteet: Elina ja Reijo Oinosen haastattelu; Keijo K. Kulha, Luhangan kirja; Museovirasto: valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY: Mönkösmäen talonpoikaistalot, julkaistu 22.12.2009; Oy Botnia-Foto Ab: Kotiseutumme 2002–2003 – Joutsa, Korpilahti, Leivonmäki, Luhanka, Muurame, Toivakka.

 

“Vain pienenä lenkkinä tilan historiassa”

Vanha-Jutila on kuulunut tilan nykyisen emännän Elina Oinosen suvulle ainakin vuodesta 1559 alkaen. Oinosesta ja hänen puolisostaan Reijo Oinosesta tuli talon viidestoista isäntäpari vuonna 1986, kun he ostivat tilan Elina Oinosen äidiltä Eeva Lahdensuulta (os. Jutila).

Lahdensuun puoliso Heikki Lahdensuu oli menehtynyt parisenkymmentä vuotta aiemmin ja yli seitsemänkymppinen nainen hoiti tilaa kahden palkatun työntekijän kanssa. Käydessään auttamassa äitiään tilalta aiemmin opintojen perässä muualle muuttanut ja mutkien kautta Sysmään kotiutunut Elina Oinonen oli pistänyt merkille, että työnteko oli käynyt äidille raskaaksi.

– Tiesin sen työmäärän, mikä täällä on ja ettei äiti jaksa loputtomasti tehdä, muistelee Oinonen.

Oinosilla olisi ollut mahdollisuus muunkinlaisiin ratkaisuihin, mutta Elina Oinosen vahva side Vanha-Jutilaan ja toisaalta myös pariskunnan halu pitää tilalla paikkoja kunnossa ratkaisi asian. Kaupat tehtiin vuonna 1986 ja sen jälkeen Oinoset ovat hoitaneet tilaa.

 

Monet vanhan talon omistajat kuvaavat talon kunnostusprosessia pikemminkin elämäntavaksi kuin remontiksi. Vanha-Jutilaa vuosien varrella monin tavoin kunnostaneet Oinoset ovat samaa mieltä. He katsovat olevansa kaiken kaikkiaan vain pieni lenkki Vanha-Jutilan lähes 460 vuoden mittaisessa historiassa.

– Me tehdään tässä oma osuutemme ja sitten jälkikäteen arvioidaan, ollaanko onnistuttu siinä vai ei, sanoo Reijo Oinonen.

Oinoset ovat pyrkineet tekemään kunnostustöitä vanhaa rakennusperinnettä kunnioittaen. Kunnostustöissä on ollut etua siitä, että talon isännällä on alan insinöörin koulutus.

Yksi suurimmista pariskunnan tekemistä kunnostustöistä on ollut talon ulkovuorauksen uusiminen. Urakkaan ryhdyttiin isännän ihmeteltyä, miksei maali pysy silloisessa ulkoseinässä, vaan lohkeilee. Asiaa tutkiessa selvisi, että paksut paneelit oli kiinnitetty suoraan hirsirunkoon, eikä rakenne hengittänyt tarpeeksi.

– Tämä koko rakennus on käyty läpi, on laitettu tuulensuojalevyt, ilmarako ja uusi ulkovuoraus. Se oli semmoinen kahden vuoden urakka. Se tehtiin niin perusteellisesti, että omasta metsästä kaadettiin puut, katkottiin mittojen mukaan ja höylättiin vanhan malliseksi, muistelee Reijo Oinonen.

 

Ensi vuonna Vanha-Jutila tulee siis olleeksi 460 vuotta saman suvun hallussa. Oinoset eivät ole vielä päättäneet, juhlivatko he merkkivuotta.

– Ei ole puhuttu vielä, mutta ehkä sukulaiset ja naapurit kutsutaan, he arvelevat.

Judinsalossa on heidän mukaansa totuttu vanhastaan siihen, että kun välimatkat Sysmän ja Luhangan suuntaan ovat olleet pitkät ja kulkuyhteydet huonot, seudun asukkaat ovat tukeutuneet toisiinsa. Vaikka kulkuyhteydet ovat sittemmin parantuneet ja tietoliikenneyhteydetkin ovat nykyisin hyvät, Oinoset sanovat perinteisen naapuriavun toimivan yhä.

– Judinsalossa on kaiken kaikkiaan naapurihenki ihan mahtava, kiittelee Elina Oinonen.

Tarja Kuikka

Lue myös juttusarjan ensimmäinen osa: Kärmelahdella talolla vaiheikas historia