Kun puolisoni Asko piti huoltoasemaa, hän oli kiinni työssä kello 7-20 joka päivä. Välillä hän antoi yölläkin polttoainetta tutuille ammattiautoilijoille.

Hanna syntyi kesällä 1961. Jos halusimme mennä vaikka elokuviin, piti saada ensin lapsenvahti. Siksi päätettiin hankkia televisio, vaikka se olikin silloin melko kallis hankinta. Niitä ei ollut Joutsassa vielä kovinkaan monissa talouksissa.

Kotimme oli vanhan huoltoasemarakennuksen siivessä, pieni keittiö ja kamari. Meillä oli koekatsottavana Schaub Lorenz -merkkinen televisio Tuukkasen Eskon kaupasta, se kai oli paras. Oli päätetty jo, että se ostetaan.

Eräänä päivänä, kun Asko oli Jyväskylässä liikkeen ostoja tekemässä ja olin Hanna­vauvalle vaihtanut juuri vaipat keittiön pöydällä, koputti joku oveen. Sisään astui hyvin tyylikäs herrasmies. Hyvää päivää, olen televisioluvan tarkastaja, hän sanoi. Silloin oli helppo nähdä televisio-taloudet, kun oli ”harava” katolla ja niitä oli kirkonkylässä melko vähän.

Vatsassa myllähti! Sanoin, että tämä televisio on ollut koekatsottavana ja olemme jo päättäneet ostaa sen. Nyt vaan on niin, että mies on Jyväskylässä enkä tiedä onko hän jo hoitanut lupa-asian. Ääni vapisten kysyin, että viettekö sen heti pois? Ei hätää, jos mies on jo maksanut luvan, hän voi käydä näyttämässä kuitin Nimismiehen kansliassa ja asia on sillä selvä, mies vastasi rauhoittavasti.

Kun Asko sitten tuli Jyväskylästä, ryntäsin heti hänen kimppuunsa. Oletko maksanut luvan vai et, kun et ole mitään kertonut minulle siitä, pauhasin.

No, hän meni tyynesti pieneen kamariimme, otti television takana olevasta pahvitaskusta maksetun luvan. Niin ja minulle et ole puhunut mitään koko asiasta, menosin vieläkin kiukkuisena.

Että tämmöistä vuoropuhelua jo silloin.

Televisio oli niinä aikoina melko suuri hankinta, mutta oli se meidän perheessä siinä tilanteessa hintansa väärti.

Ritva Hotti

 

Tagged with →