Sota-aikana sanottiin että kaveria ei jätetä. Nyt seurakunnissa pitää sanoa, että mummoja ja pappoja ei jätetä. He ovat elämäntyönsä tehneet, monet erittäin raskaissa olosuhteissa.

Monet ovat maksaneet kirkollisveroa seurakuntaan kymmeniä vuosia. Nyt he viettävät vanhuuden päiviään ja muistelevat kotiseurakuntaa jonka kirkossa he ovat kokeneet elämänsä merkittävimpiä hetkiä: kastetilaisuuksia, konfirmaatiotilaisuuksia, vihkitilaisuuksia ja olleet saattamassa läheisiä viimeiselle matkalle. Kenties he ovat antaneet merkittävän panoksen myös vapaaehtoistyössä. Nyt he odottavat, että seurakunnan edustaja kävisi heitä tervehtimässä.

Nyt seurakunnassa on eriäviä käsityksiä mitä diakoniatyöntekijöiden osa-aikaistaminen merkitsee. On jopa käsityksiä, että heidän osa-aikaistaminen 80-prosenttiseksi ei juurikaan vaikuta heidän työpanokseensa. Tämä on aivan uskomaton väite. Heidän työpanoksensa pienenee samassa suhteessa kuin heidän työpanostaan on osa-aikaistettu. Diakonien kohdalla heidän työpanoksensa tehdään pääasiassa asiakaskäyntien muodossa kentällä.

Ehdotankin, että järjestetään tilaisuus jossa myös diakonit ovat mukana ja voivat itse vastata suoraan seurakuntalaisille tehtävistään. Siellä voisin myös perustella vielä laajemmin näkemyksiäni ja laskentakaavani diakoniakäynneistä osa-aikaistamisen jälkeen.

Kiitokset Joutsan Seudun päätoimittajalle, joka pyrkii saamaan totuuden asiasta.

Rakentavin seurakuntaterveisin

Niilo Nieminen