Joutsan Pappisten perjantaisesta ampumavälikohtauksesta epäilty mies ilmoittautui poliisille Jyväskylässä lauantaina. Hän oli kiinniotettuna lauantaista maanantaihin ja vapautettiin maanantaina. Tapauksen poliisitutkinta jatkuu edelleen.
Epäilty on kotoisin Sipoosta ja hän on syntynyt vuonna 1970. Poliisi on käynnistänyt esitutkinnan rikosnimikkeillä törkeä kotirauhan rikkominen, laiton uhkaus, ampuma-aserikos ja vaaran aiheuttaminen ja törkeä pahoinpitelyn yritys.
– Tutkintanimikkeet tarkentuvat esitutkinnan aikana. Osallisia on tarkoitus kuulustella nyt viikonlopun aikana. Kiinniotettu mies on tällä hetkellä pidätettynä, tiedotti Sisä-Suomen poliisin rikoskomisario Veli-Pekka Välisaari Joutsan Seudulle sunnuntaiaamuna.
Tapahtumien kulkuun on saatu lisävalaistusta. Ampumavälikohtaus sattui kello kahden jälkeen yöllä Joutsan Venetahontiellä sijaitsevassa asunnossa. Asunnossa oli ollut epäilty sekä kolme muuta miestä, joiden välille oli syntynyt riitaa.
Sipoolaismies oli poistunut paikalta ja palannut aseen kanssa myöhemmin takaisin. Hän ampui aseella ulko-ovea ulkoapäin. Sisällä talossa oli kolme miestä. Loukkaantumisia ampumavälikohtaus ei vaatinut. Sipoolaismies poistui paikalta autolla.
Poliisi käynnisti hätäkeskukseen tehdyn ilmoituksen jälkeen operaation miehen tavoittamiseksi. Etsintään osallistui perjantain aikana useita poliisipartioita. Etsintää suoritettiin Joutsan lisäksi muun muassa Sysmässä. Epäiltyä saati hänen käyttämää asetta ei kuitenkaan perjantain aikana löytynyt.
Ampuma-ase löytyi poliisin myöhemmin suorittamissa tarkemmissa etsinnöissä miehen omistaman tilan pihapiiristä. Ampuma-aseeseen epäillyllä ei ollut lupaa. Epäilty puolestaan siis ilmoittautui itse poliisille lauantaina.
Jukka Huikko
Juttua päivitetty 25.9.2018 tutkintanimikkeiden ja epäillyn vapauttamisen osalta.
JS Digi 21.9.2018: Ampumavälikohtaus Pappisissa yöllä