Keskiviikkona 26.9. käynnistyvä jyväskyläläinen Tanssin Aika -festivaali levittäytyy vuosittain koko ajan enemmän myös koko Keski-Suomen maakuntaan. Kolmannentoista kerran järjestettävä festivaali nähdään tänä vuonna myös Jämsässä, Joutsassa ja Äänekoskella Alpo Aaltokoski Companyn teoksella Ali & Alpo. Joutsassa teos nähdään perjantaina 28.9.2018.
Teoksessa arabialainen perinnemusiikki kohtaa suomalaisen nykytanssin. Irakilaisen ud-luuttutaiturin Ali Alawadin ja tanssitaiteilija Alpo Aaltokosken yhteisteoksessa musiikin ja tanssin vuoropuhelu oli alun perin tarkoitus laajeta kahden toisilleen vieraan kulttuurin rinnakaiseloksi ja lopulta dialogiksi, jossa pohdittaisiin arabialaisen ja länsimaisen taiteen sekä kulttuurin yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia.
Toisin kuitenkin kävi. Ali Alawadin saamat kielteiset turvapaikkapäätökset vaikuttivat dramaattisesti teoksen syntyprosessiin sekä lopputulokseen. Välttääkseen pakkopalautuksen Alawad pakeni Suomesta maaliskuussa 2017, kaksi viikkoa ennen ensi-iltaa. Ali & Alpo -teos kuitenkin toteutettiin Alawadin toiveen mukaisesti, sillä hän on mukana esityksissä videoprojisoinnin kautta. Teos tuo koskettavasti esille inhimillisen kokemuksen ja näkökulman tiukentuneen turvapaikkapolitiikan seurauksista.
Kiertuetta tukee Jenny ja Antti Wihurin säätiö ja se toteutetaan yhteistyössä Keski-Suomen Tanssin Keskuksen, Äänekosken kaupungin, Jämsän kaupungin ja Joutsan kunnan kanssa.
Alpo Aaltokoski Company on perustettu vuonna 1995 esittämään nykytanssiteoksia koreografi-tanssitaiteilija Alpo Aaltokosken johdolla. AAC:n teoksia on esitetty lähes 30 maassa viidellä mantereella. Alpo Aaltokosken teoksille on tunnusomaista kokonaisvaltainen visuaalinen ajattelu. Koreografin pyrkimyksenä on ymmärtää ihmistä, ihmisen suhdetta toiseen ihmiseen ja ympäröivään maailmaan – koomisia ulottuvuuksia unohtamatta.
Markku Parkkonen
Lisätietoa:
www.tanssinaika.fi
www.aaltokoskicompany.fi
Kuva: Tanja Ahola