Joutsan seurakunnassa seurakuntavaaleihin lähtee tänä syksynä vain 22 ehdokasta. Kun valtuustoon valitaan 19 jäsentä, jää vaaleissa valtuuston varsinaisten paikkojen ulkopuolelle vain kolme ehdokasta. Ehdokasmäärä on vähentynyt edellisistä, vuoden 2014 vaaleista, jolloin ehdolla oli 28 ehdokasta. Sitä edellisissä vaaleissa vuonna 2010 ehdokkaita oli 36.

Yläkuva on vuoden 2014 vaaleista: Raili Pessala äänestämässä, Jorma Welling vaalivirkailijana ja taustalla kirkkoherra Tuula Leppämäki.

Ehdokkaita on asettanut kolme valitsijayhdistystä. Yhtenäinen seurakuntamme -listalla on kolme ehdokasta, joista nykyisiä valtuutettuja on yksi, Aila Niinikoski. Listan ehdokkaista kaksi on naisia ja yksi mies.

Suurin lista on Yhteinen vanha Joutsan seurakunta -valitsijayhdistyksellä, jolla on 11 ehdokasta. Tämän listan ehdokkaista nykyisiä valtuutettuja ovat Sakari Eskelinen, Teuvo Jaakkola, Teuvo Kuitunen, Markku Malin ja Aarre Talja. Naisia listalla on neljä ja miehiä seitsemän.

Avoin uudistuva kotiseurakunta -listalla on kahdeksan ehdokasta, joista nykyisiä valtuutettuja ovat Pekka Hujanen, Pekka Hytönen, Niilo Nieminen, Jukka Partanen ja Liisa Temisevä. Naisia listalla on kaksi ja miehiä kuusi.

Yhteensä listojen ehdokkaista on nykyisiä valtuutettuja 11 eli nykyisestä valtuustosta jää pois kahdeksan henkilöä. Naisia ehdokkaista on kahdeksan ja miehiä 14.

Huomattavin valtuustosta pois jäävä on kirkkovaltuuston puheenjohtaja, rovasti Matti Kallioinen. Myös tänä vuonna Luhangan kunnanjohtajan tehtävässä aloittanut Tuomo Kärnä jää pois seurakuntapolitiikasta.

Seurakuntavaalien ehdokasasettelu päättyi maanantaina 17.9. Ennakkoäänestys on 6.–10.11. ja varsinainen vaalipäivä on 18.11.

Markku Parkkonen

Joutsan seurakuntavaalien ehdokkaat:

Yhtenäinen seurakuntamme: Soile Lintunen, Tupperware-konsulentti, Tero Marttila, vapaaehtoistyöntekijä, Aila Niinikoski, YTM, sosiaalityöntekijä.

Yhteinen vanha Joutsan seurakunta: Sakari Eskelinen, seurakuntamestari, eläkeläinen, Teuvo Jaakkola, metsätalousyrittäjä, Pirkko Kiviö, eläkeläinen, Teuvo Kuitunen, korjuuesimies, eläkeläinen, Sirkka Långström, eläkeläinen, Mikko Majanen, eläkeläinen, asiakasvastuupäällikkö, Markku Malin, eläkeläinen, Pirjo Mäkinen, elintarvikealan toimija, Kirsi Pohjola, YTT, seurakuntapastori, Aarre Talja, vapaaehtoistoimija, eläkeläinen, Pekka Uljamo, eläkeläinen.

Avoin uudistuva kotiseurakunta: Pekka Hujanen, toimitusjohtaja, eläkeläinen, Pekka Hytönen, pitäjäneuvos, eläkeläinen, Matti Kosonen, maanviljelijä, Pirjo Kovanen, erityisopettaja, Niilo Nieminen, agrologi, Jukka Partanen, ympäristötarkastaja, eläkeläinen, Liisa Temisevä, eläkeläinen, Arto Virtanen, maaseutuyrittäjä.

 

Tagged with →