Perjantaina Joutsan nuorisokahvila avasi jälleen ovensa kylän nuorille. Poikkeuksellisesti myös alakoululaisilla oli mahdollisuus vierailla uudistuneessa kahvilassa. Normaalisti perjantaisin kahvila on suunnattu yläkoululaisille ja sitä vanhemmille.

Joutsan nuva, eli nuorisovaltuusto on kuluneen kauden aikana pistänyt hommat rullaamaan isosti nuorisokahvilan suhteen. Suunnittelun, ideoinnin ja yhdessä päätettyjen hankintojen lisäksi tehtiin töitä myös käytännössä. Tammikuussa nuoret maalasivat kahvilan seinät vaaleammiksi talkootyönä. Lisäksi kahvilan sisustusta uudistettiin uudella sohvalla, matoilla ja verhoilla. Myös valkokangas ja projektori löytyivät hankintalistalta.

Tinja Toivonen ja Essi Norola kertovat lähteneensä nuvaan mukaan viime syksynä juurikin siksi, että nuvassa toimiminen vaikutti muiden kertomana kiinnostavalta. Molemmat ovat tykänneet olla mukana ja ovat päässeet järjestämään muun muassa discon ja Elokuvien yö-tapahtumaa.

– Tästä nuorisokahvilasta tuli paljon valoisampi ja viihtyisämpi paikka, ja kiva nähdä täällä oma kädenjälki, tytöt totevat hymyssä suin.

Syksyllä nuorisokahvila tulee olemaan auki kolmena päivänä viikossa, aukioloajat ja ikäryhmät tarkentuvat vielä.

Jonna Keihäsniemi