Joutsan Vesihuolto Oy:n hallitus on kokouksessaan 27.8. korottanut puhtaan veden käyttömaksua toiminta-alueellaan. Uusi veden käyttömaksu on nyt 0,65 euroa kuutiolta (alv 0). Korotus astuu voimaan 1.10. alkaen ja siinä on nousua 18,2 prosenttia, mitä voi pitää prosentuaalisesti suurena kertanostona.
Entinen käyttömaksu oli 0,55 euroa kuutiolta (alv 0) ja tämä hinta on pysytetty samana vuodesta 2012 lähtien. Vesihuollon toimitusjohtaja Tapio Kämppi toteaa korotuksista, että yhtiön valittu linja on pitää hinnat voimassa pitkään ja korottaa niitä sitten kerralla vähän enemmän. Nyt puhtaan veden hinta on yhtenäinen Leivonmäen ja Joutsan alueilla.
Joutsan kunta on 1.1.2017 sopimuksella ulkoistanut vesilaitosliiketoiminnan Joutsan Vesihuolto Oy:lle. Tämä käsittää raakaveden tuotannon, veden jakelun sekä jätevesien käsittelyn ja jäteveden puhdistamotoiminnan. Joutsan Vesihuollon pääomistaja on Joutsan kunta.
Miten kaikki sitten käytännössä näkyy laskussa?
- Motivan mukaan suomalaisen keskikulutus on 140 litraa vuorokaudessa, mikä tekee 51.100 litraa vuodessa, eli 51 kuutiota per henkilö. Vaihtelu on kuitenkin suurta. Motivan mukaan vähimmillään tyypillinen keskikulutus voi jäädä alle 100 litran tai nousta jopa likemmäksi 300 litraa vuorokaudessa.
- 100 l/vrk -> 36,5 m3/v, muutos laskussa +3,65 euroa vuodessa.
- 140 l/vrk -> 51,1 m3/v, muutos laskussa +5,11 euroa vuodessa.
- 300 l/vrk -> 109,5 m3/v, muutos laskussa +11,00 euroa vuodessa.
Nelihenkinen perhe em. lukemilla noin: - 400 l/vrk -> 146,0 m3/v, muutos laskussa +14,60 euroa vuodessa.
- 560 l/vrk -> 204,4 m3/v, muutos laskussa +20,44 euroa vuodessa.
- 1200 l/vrk -> 438,0 m3/v, muutos laskussa +43,80 euroa vuodessa.
- Korotus euroina 0,1 per tuhat litraa.
- Korotus prosentteina 18,2 %.
Janne Airaksinen