Joutsassa, Leivonmäellä ja Luhangassa on ollut nyt reilun viikon verran voimassa vesijohtoveden keittokehotus. Jo aiemmin keittokehotus oli annettu Leivonmäen alueelle. Varotoimenpiteen syynä ovat vedestä löytyneet bakteerit. Aluksi luultiin, että ongelma koskee vain Leivonmäen alueen verkostoa ja johtuu siellä sattuneesta putkirikosta. Sittemmin ongelman syytä on jäljitetty Joutsan verkostoon, josta vesi menee myös Leivonmäelle ja Luhankaan.
Varotoimenpiteet aiheuttavat vähintään pientä vaivaa ja harmia alueen asukkaille sekä yrityksille. Onneksi veden bakteeriesiintymä ei ilmeisesti ole kovin vaarallinen, eivätkä vakavat sairastumiset näin ole todennäköisiä, vaikka vesijohtovettä sattuisi juomaankin. Tiedossa ei ilmeisesti ole yhtään vedestä johtunutta sairaustapausta. Viranomaisten varotoimenpiteet ovat kuitenkin perusteltuja, sillä kansalaisten terveydellä ei parane leikkiä.
Samalla ”vesikriisi” tarjoaa hyvän mahdollisuuden harjoitella toimintaa kriisitilanteessa. Jo tähän mennessä tapahtumasarja on ollut varmasti varsin opettavainen viranomaisille ja Joutsan kunnalliselle vesihuoltoyhtiölle. Viranomaisten ja vesiyhtiön toiminta kriisitilanteessa on ollut pääosin linjakasta, mutta varmasti monenlaista korjattavaakin on löytynyt. Tiedottaminen tilanteesta on tapahtunut lähinnä kunnan nettisivuilla ja tiedotusvälineiden – ensisijassa paikallislehden nettisivujen – kautta.
Kansalaiset olisivat toivoneet vielä lisätiedottamista esimerkiksi tekstiviestein. Ainakin muutama alueen vesiosuuskunnista on lähettänyt tiedotetekstiviestit asiakkailleen ”käsipelissä”. Joutsan Vesihuollon laajalle asiakaskunnalle olisi syytä kehittää jatkossa esimerkiksi tekstiviestipohjainen kriisitiedotusjärjestelmä. Sähköyhtiöillähän sellainen on jo käytössä.
Markku Parkkonen