Moni haaveilee tekevänsä harrastuksestaan itselleen työn. Joutsalaiselle Johanna Heinolle (kuvassa) harrastuksen muotoutuminen työksi oli luontevaa, tosin hänen tapauksessaan harrastuksesta tuli pelkästään sivutoimi, jota hän tekee varsinaisen päivätyönsä eli koulunkäyntiavustajana toimimisen ohessa.

Jo aiemmin Heino ohjasi harrastuspohjalta erilaisia liikuntajuttuja lapsille ja oli mukana erilaisten tapahtumien järjestämisessä. Käytännön syistä – muun muassa laskutuksen vuoksi – hän kuitenkin päätyi tämän vuoden helmikuussa perustamaan toiminimen, Johannan liikunta- ja tapahtumapalvelu Hulapallon, ja tekee nyt samaa työtä sivutoimisena yrittäjänä.

Hulapallo vuokraa pomppulinnoja, erilaisia sirkusvälineitä sekä pellejä, jotka vierailevat hauskuuttamassa esimerkiksi lasten syntymäpäivillä. Pellejä on kaksi, Heino ja hänen puolisonsa, mutta myös nuoria apupellejä järjestyy Heinon mukaan tarvittaessa. Vuokratoiminnan ohella Hulapallo myös järjestää erilaisia virikepäiviä, esimerkiksi lastentapahtumia urheiluseuroille.

– Lasten syntymäpäiväjuhlia on ollut paljon ja pomppulinnat ovat reissanneet aika ahkerasti nyt kesän aikana varsinkin. Sitten on ollut esimerkiksi joukkueen kauden päättäjäisiä. Markkinoilla oli pomppulinnat ja siellä kävi 160 pomppijaa parin päivän aikana, Heino kertoo esimerkkinä toimeksiannoista.

Alun perin Hulapallon oli tarkoitus toimia vain Joutsan alueella, mutta kun Heinoa tiedusteltiin muutamalle syntymäpäiväkeikalle Jyväskylään, hän koki luontevaksi laajentaa Jyvässeudulle. Sittemmin Hulapallon pellet ovat vierailleet Jyväskylässä esimerkiksi erään sikäläisen leikkipuiston avajaisissa.

 

Pomppulinnojen ja sirkusvälineiden ohella Hulapallo vuokraa myös pellejä. Kuva: Eetu Oksanen

Johanna Heinolla on pitkä kokemus niin liikunnan alalta kuin lasten kanssa työskentelystäkin. Hän on harrastanut vuosien varrella useita eri urheilulajeja, muun muassa yleisurheilua ja salibandya. Lisäksi hänellä on runsaan viidentoista vuoden mittainen kokemus liikuntaryhmien ohjaamisesta; listalle mahtuu muun muassa Jovolin temppujumppaa ja vekaramixiä sekä Joutsan Nuorisoseuran lasten tanhuryhmää.

Myös työn puolelta tuntumaa lasten maailmaan löytyy jo pitkältä ajalta, sillä ennen kouluavustajana aloittamista Heino työskenteli useita vuosia päivähoidossa. Päivähoito- ja koulumaailmassa moni paikkakunnan lapsi on tullut tutuksi ja tuttuudesta ja ylipäätään lasten maailman tuntemisesta on ollut Heinon mukaan etua niin ryhmien ohjaamisessa kuin Hulapallon toiminnassakin.

– On mukava pysyä tavallaan koko ajan kärryillä siitä, mikä on in. Tai että mistä olisi kysyntää, Heino sanoo.

Liikunta- ja tapahtumapalvelun pyörittämisessä häntä ilahduttaa moni asia.

– Minusta on ihana, että kun me ollaan näin pienellä paikkakunnalla, niin täällä on kuitenkin kysyntää tosi paljon tämmöiselle. Ja se, että kun näkee niitä aitoja lasten iloisia, onnellisia onnistumisia ja ilmeitä.

Hulapallossa on kyse kuitenkin vain sivutoimesta ja sellaisena Heino aikoo sen pitää, sillä kouluavustajan työstä hän ei halua luopua.

– Pidän niin paljon tästä minun koulutyöstä ja tykkään tämmöisestä niin sanotusta päivätyöstä, sanoo viidettä vuotta Joutsan yhtenäiskoulussa työskentelevä Heino.

Tarja Kuikka