Valtatiellä tehtävä tieremontti Leivonmäen kohdalla etenee tasaista tahtia. Viikko sitten otettiin käyttöön kiertotie Haapasuontien risteyksen kohdalla, noin kaksi kilometriä Leivonmäen taajamasta etelään.

Tämä tarkoittaa, että mainitulta kohdalta valtatie on suljettu, ja liikenne ohjattu kulkemaan kiertotien kautta. Paikalla on 50 km/h nopeusrajoitus. Kiertotietä tarvitaan, koska paikalla on aloitettu siltamontun kaivaminen risteyssillan rakentamista varten.

Kiertotie on lyhyempää mallia kuin 20.8. käyttöön otettu vastaavantyyppinen Savenahossa Leivonlinnan kohdilla. Savenahon siltatyömaan osalta käynnissä ovat louhintatyöt tulevan risteyssillan kohdalle viidessä työpäivässä kaivetussa 8.000 kuution montussa.

Louhintoja valmistelevat työt aloitettiin eilen 4.9. porauksilla. Meluavia töitä on lupa tehdä myönnetyn ympäristöluvan mukaisesti kello 7.00–19.00 välisenä aikana. Louhintakohde eristetään räjäytyksen aikana ulkopuolisista liikkujista ja louhintaräjäytyksistä ilmoitetaan sireenillä. Metsässä liikkujia pyydetään huomioimaan, että työmaa-alueella liikkuminen on kielletty.

Parin viikon syklillä Savenahon kohdalla siirrytään sillan muotti- ja raudoitustöihin, ja vastaavasti Haapasuontien kohdilla aloitellaan louhintaa.

Kuvassa viikko sitten keskiviikkona kello 21.00 käyttöön otettu kiertotie. Kuvan oikeassa laidassa siintää  Leivonmäen taajama.

Janne Airaksinen

Tagged with →