Luhangan taajamasta etelään sijaitsee kallioinen ja mäkinen ylänköalue. Alueen korkokuva on hyvin vaihteleva. Korkeimmat vuoret ja mäet ovat liki 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella.
Vuoret, kuten Lepovuori, ovat todennäköisesti nippa nappa peittyneet jääkauden jälkeen vedenpinnan alapuolelle. Lakialueiden moreenikerros onkin tämän vuoksi ohut, ja paikoin kalliot ovat osittain vieläkin paljaat.
Korkeimmat mäkien huiput ovat Huhanmäki ja Vahervuori, molemmat ovat noin 160 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella, Lepovuori noin 140 metriä. Monien vuorien juurella näkee sammaloituneita kivikkoisia muinaisrantoja, sillä jääkauden jälkeen ne ovat olleet todennäköisesti pitkään saaria.
Suojärvi on syntynyt kolmen korkean mäen Halmemäen, Suojärvenmäen ja Lepovuoren keskellä olevaan kallionotkelmaan, joka saa vetensä etupäässä sadevesistä, mutta ilmeisesti myös pohjavesistä. Sateettomina kesinä laskupuron uoma onkin varsin kuivahko.
Suojärvi on karu ja kaunis pieni järvi, joka on pysynyt varsin luonnontilaisena, kenties syrjäisen sijaintinsa ja vaikeakulkuisten rantojen vuoksi. Järven itäinen osa on suojeltu Natura-2000 kohteena. Suojärvestä laskee pieni laskupuro Vähä Kalliojärveen ja siitä edelleen vedet virtaavat Päijänteeseen.
Järvien välinen noin puolikilometriä pitkä laskupuro on suojeltu kokonaan. Laskupuron rannat ovat hyvin reheviä kasvistoltaan, johon kuuluu niin järvien, soiden kuin lehtojenkin eläin- ja kasvilajeja, kuten nevaimarre. Valitettavasti monet alueen hienoista lehdoista hiljalleen kuusettuvat, jolloin lehtolajisto köyhtyy.
Syksyisin järveä ympäröivillä rinteillä kasvavat ja kukkivat muun muassa kurjenkellot, joita on aikoinaan siirretty koristekasveiksi kukkapenkkeihin. Myös mäntykukka on melko yleinen ja hajuheinä. Suojärvellä riittääkin nähtävää keväästä syksyyn.
Kevään aloittavat korpit ja eritoten pöllöt, jotka aloittavat ”soidinlaulun” jo tammi-helmikuussa. Runsaslukuisin pöllö on varpuspöllö, mutta myös ainakin huuhkajia ja helmipöllöjä on äänessä järven ympäristössä. Järven ympärillä ja laskupuron lehdoissa metsä on osin vanhaa, kasvaen muun muassa tervaleppää ja raitaa.
Osa puista on maatunut tai kelottunut. Tikat kaivelevatkin pökkelöistä kovakuoriaisia ja toukkia. Käpytikka ja palokärki on alueella yleisimpiä ja äänekkäimpiä tikkoja. Jäiden lähdettyä järvellä lepäilee muun muassa kuikkia, joille ahvenien pyydystäminen matalasta järvestä on helppoa.
Se on uskomatonta kuinka ahvenet ovat pystyneet menestymään Suomen pienissä järvissä ja lammissa tuhansia vuosia. Lampareissa, jotka lähes jäätyvät pohjia myöten ja joissa happi käy talven mittaan vähiin. Oikeastaan ahven on ainoa kala, joka pystyy elämään hyvinkin happamissa vesissä. Suojärven vesi on hieman ruskeata ja humuspitoista, johtuen rantojen osittaisesta soistumisesta.
Alkukesällä, kun viimeiset laululinnut saapuvat Suomeen, kannattaa tehdä Suojärvelle vaikkapa yölaulajaretki. Järveä ympäröivissä rantalehdoissa lurittelevat soidinsäkeitään muun muassa lehtokerttu, punavarpunen, satakieli, viitakerttunen ja luhtakerttunen. Kaksi viimeiseksi mainittua serkusta viihtyvät ja pesivätkin mielellään toistensa naapureina.
Suojärvi ja sen laskupuronlehto ovat niin kasvillisuuden kuin linnustonkin suhteen mielenkiintoinen retkikohde. Alueelta puuttuvat valmiit opastetut retkipolut. Maasto on paikoin hyvin jyrkkää ja vaikeakulkuista, joten varovaisuus on paikallaan. Paikoin vuorien rinteet saattavat olla 10–50 metriä, viistojyrkkiä tai jopa äkkijyrkkiä.
Jarmo Vacklin
Laskupuron suulla kasvisto on rehevää, ja lajisto monipuolista.
Kurjenkellot täyttävät loppukesällä Suojärveä ympäröivät mäkimaat.
Loading ...
