Joutsalaismies on saanut jo kolmannen tuomion, joita kaikkia yhdistää naiseen kohdistuneet pahoinpitelyt. Tällä kertaa Keski-Suomen käräjäoikeus katsoi miehen syyllistyneen kahteen pahoinpitelyyn, jotka tapahtuivat vuoden 2017 heinä- ja elokuussa.
Tapaukset käsiteltiin käräjäoikeudessa jo tammikuussa 2018, mutta Joutsan Seutu sai oikeuden päätösasiakirjat haltuunsa vasta nyt, vaikka niitä oli pyydetty jo aikaisemmin tänä vuonna.
Pahoinpitelyistä ensimmäinen tapahtui vastaajana olleen naisen asunnon pihalla. Oikeuden mukaan mies löi naista päähän ainakin kolmesti. Lisäksi hän heitti palavan tupakan paidankauluksesta sisään. Toinen pahoinpitely tapahtui ravintola Jouto-Tuvan pihalla ja se sisälsi yhden lyönnin päähän.
Rangaistukseksi mies sai 60 päivää vankeutta. Vankeusrangaistus on ehdollinen ja sen koeaika päättyy 16. tammikuuta 2020. Erilaisia korvauksia ja rikosuhrimaksua mies määrättiin maksamaan hieman yli 800 euroa.
Kahdesti käräjillä 2016
Sama mies on tuomittu Keski-Suomen käräjäoikeudessa kahdesti vuonna 2016. Ensin mies tuomittiin vuoden 2015 lopulla tapahtuneesta 12 rikoksesta, joista osa oli samaan naiseen kohdistuneita pahoinpitelyitä. Mies sai tuolloin rangaistukseksi vankeutta ehdollisena, jonka koeaika päättyi kesäkuun 2018 alussa.
Myöhemmin vuonna 2016 mies käräjäoikeudesta uuden tuomion. Tällä kertaa kyse oli yhdestä pahoinpitelystä, joka kohdistui edelleen samaan naiseen. Rangaistus oli tuolloin 65 päiväsakkoa.
Syyttäjä vaati koventamisperustetta
Nyt käydyssä oikeudenkäynnissä syyttäjän vaatimus oli, että aiempi rikollisuus pitäisi ottaa huomioon koventamisperusteena. Syyttäjä piti rikoksia samankaltaisina ja osoituksena piittaamattomuudesta lain kieltoja ja käskyjä kohtaan.
Oikeus ei tähän syyttäjän vaatimukseen yhtynyt. Päätöksen mukaan ehdollista vankeutta on tuomittu vasta kerran, mikä ei vielä osoita piittaamattomuutta. Oikeuden ratkaisun mukaan nyt tehtyjen uusien rikosten vakavuus tai aiempi rikollisuus eivät edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista.
Jukka Huikko