Nelostien remontin eteneminen muuttaa ensi viikon alusta liikennejärjestelyjä Savenahossa. Maanantaina otetaan käyttöön Savenahon alikulkusillan työmaan vuoksi tehty kiertotie, joka ulottuu Leivonlinnan pohjoispuolelta muutaman sadan metrin verran eteenpäin pohjoisen suuntaan. Nelostien liikenne kiertää noin kuudensadan metrin mittaista kiertotietä YIT Rakennus Oy:n siltatöistä vastaavan työjohtajan Risto Laamasen mukaan näillä näkymin ensi kesään saakka.

– Tavoitteena on, että ensi vuoden kesäkuun puoleenväliin mennessä liikenne kulkisi uudelleen Vt 4:llä, sanoo Laamanen.

Siltatyömaan kiertotielle on luvassa viidenkymmenen kilometrin tuntinopeusrajoitus, jota Laamanen toivoo tielläliikkujien noudattavan.

Maanantaina Nelostien liikennejärjestelyihin on Savenahossa luvassa myös muita muutoksia. Tuolloin Savenahontien nykyinen liittymä poistuu käytöstä ja myös Taipaleentien liittymä suljetaan. Taipaleentien nykyisen, Leivonlinnan pohjoispuolella sijaitsevan risteyksen sijaan tieosuuden liikenne ohjataan kulkemaan Nelostielle noin sata metriä Leivonlinnan eteläpuolelta.

 

Maanantaina katkaistaan myös nykyinen yhteys Taipaleentieltä Nelostielle. Jatkossa Taipaleentien liikenne kulkee Nelostielle uuden, Leivonlinnan eteläpuolella sijaitsevan liittymän kautta.

Alikulkusillan rakennustyöt käynnistyvät Savenahossa YIT:n Risto Laamasen mukaan heti maanantaina.

– Kaivu aloitetaan heti, kun kiertotie on käytössä. Ja tarkoitus on, että silta tehdään talven aikana valmiiksi. Valutyöt, muottityöt, raudoitus tehdään talvella ja sitten keväällä tehdään eristykset, kaiteet ja semmoiset, sanoo Laamanen.

Nelostien remontin yhteydessä tehtävä toinen alikulkusilta tullaan rakentamaan myöhemmin Haapasuontien kohdalle. Tämän siltaremontin vuoksi tehtävä kiertotie otetaan Laamasen mukaan käyttöön noin kuukauden kuluttua.

Laamanen kertoo Nelostien remonttia toteutettavan tällä hetkellä vahvasti paikallisin voimin; kaikki parhaillaan töihin osallistuvat konemiehet ovat paikallisia yrittäjiä.

– Siitä olen tyytyväinen, että on voitu työllistää paikallisia ja saatu sopimus heidän kanssaan aikaiseksi, sanoo 37 vuotta Suomea siltatöiden merkeissä kiertänyt ja aina paikallista väkeä työllistämään pyrkinyt Laamanen.

Tarja Kuikka

EDIT 15.8.2018 kello 21.49. Juttuun tarkennettu Risto Laamasen titteliä.

Yläkuvassa maanantaina käyttöön otettava, Savenahon alikulkusillan työmaan vuoksi tehty kiertotie, joka ulottuu Leivonlinnan pohjoispuolelta parisataa metriä pohjoisen suuntaan.