Lapsuuden kesistä Iisalmessa jäi mieleen tosi jännittävä uintimatka. Kotimme oli ihan lähellä järveä ja me tytöt saimme jo käydä talon isompien lasten mukana uimassa. Iso sisko, Pirkko, ui jo hyvin, minä olin vasta sinä kesänä, noin seitsemän vanhana, oppinut uimaan. Naapurin Anna ja Pirkko lähtivät uimaan tukkiponttoonille, joka oli ihan rannan tuntumassa mutta siinä oli jo syvää. No, minusta matka ei näyttänyt pitkältä ja lähdin myös. Olin ehkä noin viiden metrin päässä ponttoonista, kun voimani ehtyivät ja aloin vajota. Sätkin jaloilla ja käsillä noustakseni ylöspäin. Muistan selvästi, että valoa näkyi aina enemmän ja pääsin pintaan haukkaamaan happea. Sitten vajosin taas. Pääsin toisen kerran pintaan ja Pirkko sai otettua minusta kiinni, mutta tarrauduin häneen lujasti ja hänkin alkoi vajota. Onneksi Pirkko sai irrotettua otteeni, pääsi pintaan ja huusi Annaa auttamaan. Me oltiin Pirkon kanssa laihoja rimppakinttuja, mutta Anna oli pari vuotta Pirkkoa vanhempi ja roteva tyttö. Kun nousin kolmannen kerran pintaan, hän tarttui minuun ja sai jotenkin vedettyä minut ponttoonille. En kyllä vieläkään muista, miten pääsin sieltä rannalle. Kai siinä !evättiin välillä ja sitten vasta uitiin rantaan.

Kotimatkalla pohdittiin tilannetta, että ei kannata kertoa kotona mitään koko jutusta. Muuten jäävät uintikerrat vähiin, kun äiti ei joutanut meidän kanssa rannalla olemaan arkisin. Veljet olivat pieniä ja äidillä oli paljon tekemistä.

Taidettiin kertoa vasta seuraavana kesänä, että muuten; Ritva meinasi hukkua viime kesänä! En muista, mitä äiti ja isä sanoivat, eivät ainakaan olleet vihaisia, sen muistaisin!

Sekä Pirkko että Anna olisivat ansainneet hengenpelastusmitalin! En tiedä jaettiinko niitä silloin.

Toinenkin ihmeellinen uintimatka meillä oli. Olimme keskellä päivää Pirkon kanssa kahdestaan uimassa, kun kesken kaiken maailma meni ihan hämäräksi. Tuli aavemaisen hiljaista, kun linnutkin lakkasivat laulamasta. Meitä alkoi pelottaa, ja puimme kiireesti vaatteet päälle ja juoksimme hädissämme kotiin.

No, se oli auringonpimennys! Meille ei oltu muistettu kertoa siitä. Pirkko sitä myöhemmin aikuisena ihmetteli. Minusta tuntuu, että minulle olisi käynyt juuri samalla lailla, kaiken sen arjen hyörinän keskellä! Isä ja äiti puhuivat siitä tietysti keskenään, tulihan meille Hesari ja olihan siitä tietysti radiossa tiedotettu. Meillä ei vaan sattuneet korvat olemaan höröllä sillä kertaa!!

Ritva Hotti

 

Tagged with →