Seurakuntavaalit lähestyvät. Seurakuntavaaleissa kuten muissakin vaaleissa tärkeintä on ehdokasasettelu. Hyvillä ehdokkailla saavutetaan hyvä vaalitulos. Itse olen kotiseurakuntamme kirkkovaltuustossa neljättä vaalikautta eli tämän vuoden lopussa tulee valtuustovuosia 20. Tältä pohjalta laitan muutamia ajatuksia ehdokkuutta ajatteleville.

Ensimmäiseksi rohkaisen lähtemään mukaan. Mielestäni seurakunnan luottamustehtävissä pärjää, kun on maalaisjärkeä, jämäkkyyttä, oikeudenmukaisuutta ja ennen kaikkea “virtaa” uudistustua ja kehittää koko ajan itseään ja sitä kautta seurakuntaa. Tämä edellyttää muun muassa osallistumista luottamushenkilöille järjestettäville koulutuspäiville.

Vaikeitakaan päätöksiä ei tarvitse miettiä yksin, vaan päätökseen liittyvistä taustoista keskustellaan usein valtuustoryhmissä ennen kokouksia.

Mielestäni jämäkkä kirkkovaltuusto on perusta jämäkälle seurakuntahallinnolle. Valitseehan valtuusto muun muassa kirkkoneuvoston, seurakunnan johtavia viranhaltijoita ja kirkolliskokoukseen edustajia.

Seurakuntavaalien ehdokasasettelu päättyy 17.9., ennakkoäänestysaika on 6.–10.11., vaalipäivä on 18.11.2018.

Lisätietoja saa netistä: seurakuntavaalit.fi.

Kokemuksia seurakunnan luottamushenkilövuosilta voi kysyä allekirjoittaneelta tai seurakuntamme nettisivuilta löytyviltä luottamushenkilöiltä.

Jumalan johdatusta seurakuntavaaleihin toivottaen

Niilo Nieminen
kirkkovaltuustoryhmän pj.