Joutsan Talomuseolla saattoi sunnuntaina perehtyä kansallispukujen maailmaan, kun Joutsan Kotiseutuyhdistys järjesti kansallispukujen tuuletuspiknikin. Paikalla oli useita erilaisiin kansallispukuihin pukeutuneita, ja he kertoivat mielellään pukujen historiasta ja yksityiskohdista.

Kansallispuvut perustuvat aikakautensa ja alueensa tyypillisiin kansan pukeutumistapoihin. Yli sadan vuoden aikana on eri lähteistä koottu yli 400 kansallispukumallia. Nykyisin niitä käytetään yleensä juhla-asuna arvokkaissa tilaisuuksissa. Pukeutuminen siihen on kuin kerrospukeutumista, sillä kokonaisuuteen kuuluvat tietyt puvun osat, päähineet, kengät ja korut. Korujen paikkaa, nyöritystä ynnä muuta joutuukin joskus pohtimaan, mikäli edellisestä käyttökerrasta on kulunut aikaa.

Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Terttu Hentinen esitteli paikan päällä Kurikan pukua, jonka hän oli teettänyt tanhuharrastustaan varten vuonna 1964. Itse hän oli pukeutunut Tuukkalan muinaispukuun, jonka Hentinen teetti vuonna 2001 Naiskuoron juhlakonserttia varten.

– Harkitsin alkuun vakavasti Karjalan muinaispukua, mutta sen puvun värimaailma ei miellyttänyt minua. Siksi päädyin tähän ja teetätin sen Rantasalmella. Puvun korut ovat hopeaa ja pronssivalua ja maksoivat tuolloin 12.000 markkaa.

– Suvullamme oli myös äidilläni ollut Jääsken puku, mutta se on nyt siskoni hallussa, kertoi Hentinen.

Hän muuten esitti tilaisuudessa toiveen, että väki pitäisi enemmän yllä kansallispukuperinnettä käyttämällä enemmän olemassa olevia ja teettämällä uusia.

Terttu Tanttula-Murto oli pukeutunut Sysmän ja Luhangan pukuun vuodelta 1994. Tämä puku oli lähellä tulla myös Joutsan kansallispuvuksi, mutta hieman ennen mainittua vuotta Joutsassa oli yhtä aikaa hanke oma puvun suunnittelemisesta. Aktiivisia siinä olivat ainakin Oili Avikainen ja Tuula Kuitunen monen muun lisäksi. Kuitenkaan säilyneitä, kylliksi pitäjän historiaan liittyviä tekstiilejä ei löytynyt tarpeeksi, jotta Joutsan puku olisi toteutunut.

Yläkuvassa Martti Murto Sortavalan puvussa, Leena Reinikainen Koiviston puvussa, Tuula Tanttula-Murto Sysmän ja Luhangan puvussa ja Terttu Hentinen Tuukkalan muinaispuvussa.

Janne Airaksinen