Sinilevähavaintoja on Keski-Suomessa tullut tänä kesänä keskivertoa enemmän. Runsaita sinileväesiintymiä on kuitenkin ollut harvassa ja havainnot ovat usein olleet kelluvia sinilevähippuja tai -raitoja. Sinilevää on havaittu ympäri maakuntaa rehevyydeltään kaikenlaisissa vesissä. Levää on esiintynyt myös karuissa ja kirkasvetisissä järvissä. Sään jatkuessa lämpimänä on mahdollista, että sinileväkukinnot vielä yleistyvät.

Tällä viikolla sinilevää on havaittu Rutajärvellä ja Päijänteellä Kuhmoisten suunnalla sekä kuudessa muussa isossa vesistössä maakunnan alueella.

Havaintojen lisäksi ELY-keskukselle on myös tuotu tavallista enemmän sinileväisiä vesinäytteitä. Näytteet ovat pääasiassa sisältäneet Anabaena-suvun sinileviä. Anabaena-suvun monet lajit voivat olla myrkyllisiä. Viikoilla 29 ja 30 sinilevää sisältäviä näytteitä on ely-keskukselle toimitettu Kalmarista Valkeiselta, Suonteelta Myllylahdelta, sekä Peurunkajärveltä. Sinilevien lisäksi muita levä- tai suopursuruostehavaintoja tai näytteitä ei ole tänä kesänä toimitettu.

Lämpötilan lisäksi sinilevien esiintymiin vaikuttaa suuresti veden virtaukset ja tuulisuus. Sinilevätilanne voi tuulisen sään seurauksena vaihdella nopeastikin. Jos vedessä on silmin havaittavissa määrin sinilevää, on sen käyttöä syytä rajoittaa. Haitallisinta sinileväinen vesi on nieltynä sekä löylyvetenä. Etenkin lapset ja lemmikit ovat herkkiä sinilevien erittämille myrkyille. Lapsia tai lemmikkieläimiä ei tulisi päästää runsasleväiseen veteen uimaan tai leikkimään.

Yleisimpiä sinilevästä johtuvia oireita ovat uimareilla iho-oireet. Lisäksi voi esiintyä pahoinvointia, vatsavaivoja, ripulia, kuumetta ja päänsärkyä sekä korva- ja silmätulehduksia. Ihmisten herkkyys sinilevien myrkyille on kuitenkin hyvin vaihtelevaa ja yksilöllistä.

Yleisten uimarantojen levätilannetta valvovat kuntien terveydensuojeluviranomaiset. Uimarannoilla esiintyvästä sinilevästä voi ilmoittaa kunnan ympäristötarkastajalle.

Joutsan ympäristötarkastaja Marika Masalin-Weijo kertoo, että tilanne on uimarantojen suhteen ollut kohtuullinen seutukunnalla. Sinilevähavaintoja on saatu Harjunlahdesta kesäkuun lopussa ja Tammijärven uimaloista heinäkuun alussa. Joutsan Uimalan tilannetta hän tarkkailee viikoittain.

Janne Airaksinen