Toimitukseen soitti viime viikolla eräs henkilö Huttulantien alkupäästä. Hän kertoi kerrostalojen väen ihmetelleen jo kauan, mistä ja miksi vettä pulppuaa asfaltille. Vinkin mukaan vettä on tullut jo alkukesästä lähtien tuhansia litroja, eikä mitään vuodon tukkimiseksi ole tehty, mitä nyt oranssi kartio on ilmestynyt tien reunaan lähteen syntypaikkaa merkitsemään. Soittaja kertoo tämän kummastuttavan isompaa joukkoa, koska luulisi, että kuumalla kaudella vedenkäyttöä tulisi pikemminkin hillitä.

Toden totta, paikallislehden käydessä paikalla, tien sivussa oli iso lammikko, ja vedestä nauttivat helteellä metsän eläimet. Soitimme Joutsan Vesihuolto Oy:n toimitusjohtajalle Tapio Kämpille ja kysyimme asiasta. Hän oletti, että paikalla vuotaa yhtiön vesijohto.

– Tilannetta on seurattu vapusta lähtien, ja ensiksi epäiltiin, että se on hulevettä. Paikalla on tehty nimittäin kaivuutöitä, kun yhteen kerrostaloista vedettiin tonttijohto. En usko, että siitä kovinkaan paljoa tulee vettä, määrä vain näyttää suurelta, kun kaikki jää asfaltin päälle. Vieressä on hulevesikaivo, mutta sen kansi on niin korkealla, ettei vesi ohjaudu siihen.

– Olemme odottaneet, että maasto kuivuu ja pohjaveden pinta laskee, jolloin reikä vesijohdossa on helpompi paikallistaa. Naapuritaloon kaivetaan piakkoin samantyyppistä tonttijohtoa, ja samalla sitten hoidamme vuototapauksen kuntoon. Tämä tapahtuu syksyyn mennessä, lupaa Kämppi.

Janne Airaksinen