Puttolan eli Koittilankankaan harjualue sijaitsee Pappiseen vievän tien varrella ja on erinomainen paikka tutustua joutsalaiseen harjuluontoon. Harju sijaitsee varsin lähellä Joutsan taajamaa, joten se soveltuu erinomaisesti lyhyiden päiväretkien kohteeksi.
Alueella risteilee runsaasti metsäautoteitä ja polkuja, joten harjulle pääsee helposti. Lisäksi harjumetsät ovat helppokulkuisia maastoltaan. Venatlammen alapuolella sijaitsee laavu.
Harjun korkeimmat kohdat ovat yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella, joten todennäköisesti harju on ollut jääkauden jälkeen pitkään saari. Vesireittien ohella harjut ovat olleet aikoinaan tärkeitä kulkureittejä niin ihmiselle kuin myös eläimille.
Merkkeinä menneistä vielä nykyisinkin näkee vanhoja peurojen ja muidenkin eläimien pyyntikuoppia harjujen rinteillä. Toki kuoppien pohjalla olleet terävät seipäät ovat jo lahonneet aikoja sitten. Peura on ilmeisesti ollut tärkein pyyntieläin ja peuroja on ollut läpi Suomen.
Harjuilta löytyy myös jäänteitä Suomen kiihkeimmistä tervanpolttoajoista, joita riitti useammalle vuosisadalle. Tervahaudan pohjia löytyy myös Puttolan harjualueelta, muun muassa ajoharjoitteluradan vierestä. Vielä saattaa olla henkilöitä elossa, joilla on kokemusta myös hiilen valmistuksesta.
Hiilenpoltto jatkui tervanpolttoa paljon pidempään teollisena ja monilta harjuilta löytyy edelleen vanhoja hiilimiilujen jäänteitä. Vielä sotien aikanakin valmistettiin vielä hiiliä maakuopissa. Muun muassa valtiolla, Metsähallituksella, oli oma hiilenvalmistusyhtiö.
Nykyisin ei harjuilta enää löydykään välttämättä kovin vanhoja mäntyjä, sillä ne on hakattu ensimmäisenä hyötykäyttöön. Vanhojen puiden loputtua ovat myös kannot ja juurakot kelvanneet tervanpolttoon ja hiilen valmistukseen. Toki joiltakin harjuilta löytää vielä puuvanhuksia, mäntyjä, jotka ovat 300-500 vuotta vanhoja.
Puttolan harjualue on mielenkiintoinen, paitsi historiansa puolesta, myös luontonsa vuoksi. Tavallisimpien harjukasvien, poronjäkälän, kanervan, karhunmarja ja puolukan lisäksi löytyy muun muassa kangasvuokkoja. Kangasvuokko on kärsinyt harjujen umpeenkasvusta. Nykyisin eivät metsäpalot enää uudista harjuja.
Puttolassa näkeekin merkkejä hoitotoimenpiteistä, joilla on harvennettu metsää ja poistettu aluskasvillisuutta. Monet vaateliaat harjukasvit kasvavat vain niin sanotuilla paisterinteillä, joille aurinko pääsee porottamaan lähes koko päivän esteittä. Kangasvuokon lisäksi tällaisia kasveja ovat muun muassa tunturikurjenherne ja kangasajuruoho.
Puttolan harjualue on mielenkiintoinen myös linnustollisesti. Näillä jääkauden muokkaamilla hiekkamailla pesivät muun muassa leppälintu, käki, kehrääjä ja kangaskiuru. Harvinaiselle kangaskiurulle ovat mieleen Puttolan harjualueen harvat männiköt. Perinteisten pesäpaikkojen, eli männiköiden lisäksi kangaskiurut ovat nykyisin kelpuuttaneet myös hiekkakuopat pesäpaikoikseen. Hiekkakuopilla pesii myös törmäpääskyjä.
Kehrääjä taasen viihtyy avoimilla harjun rinteillä. Enemmän kehrääjiä pesii pohjoisempana Leivonmäen kansallispuiston harjuilla.
Puttolan harjuselänne kapenee pohjoiseen mentäessä ja jatkuu aina Leivonmäen Kansallispuistoon asti. Harju levittäytyy Leivonmäellä jälleen leveämmäksi selänteeksi. Vaikka harjualuetta on ihmisen toimesta muokattu jo satoja vuosia, löytyy harjulta vielä paljon mielenkiintoista nähtävää ja kuultavaa tänä päivänäkin.
Jarmo Vacklin
Nupullaan olevia kangasvuokkoja Puttolan harjualueella.
Loading ...
