Luhangan urheilukesän perinteinen huipennus eli Luhangan Yöjuoksu kisattiin lasten ja aikuisten voimin perjantai-iltana. Kisakeskuksena toimineen Kylätalon pihalla mittailtiin vielä illan korvalla 25 asteen lämpölukemia, joten kyseessä lienee ollut yksi hikisimpiä yöjuoksijoiden kisoja. Aikuisten sarjojen lähtö tapahtui kello 21, joten kuumuus ei Luhangan kisassa haitannut niin paljon kuin monessa muussa tämän kesän juoksukilpailussa.

Mukana oli jälleen erinomaisen runsas määrä lapsia ja aikuisia. Lasten sarjoissa (kuvia alla) kilpaili reilut 50 osallistujaa ja aikuisissakin (kuva yllä) reilut 30. Tuttuun tapaan suuri osa kilpailijoista ja kannustusjoukoista oli kesäluhankalaisia.

Miesten kilpasarjassa Vaajakosken Harri Lamminsivu kirkasti viime vuoden neljännen sijansa ykkössijaan. Myös naisten sarjan voitto meni Vaajakoskelle, kun ykköseksi juoksi Tiina Alhonen.

Markku Parkkonen

 

 

Luhangan Yöjuoksu 27.7.2018.

Tulokset:

Kilpasarja, naiset: 1) Tiina Alhonen, Vaajakosken Kuohu 37.02, 2) Elina Haara, Tapiolan uimarit 1.00.56, 3) Lumi Kivilaakso, Kartiskalahden kassit 1.16.13, 3) Kerttu Järvinen, Kartiskalahden kassit 1.16.13.

Kilpasarja miehet: 1) Harri Lamminsivu, Vaajakosken Kuohu 35.02, 2) Marko Hartonen, Joutsan Pommi 37.48, 3) Iivari Järvinen, Kartiskalahden kassit 42.50.

Kuntosarja: 1) Marko Ruuti, AAC Haurola 38.09, 2) Jari Hokkanen, Joutsan Pommi 42.18, 3) Jukka Palvaila, Sysmän Sisu 43.30, 4) Pirita Frigren, JKL 44.07, 5) Ville Lähde, Helsingin Meijeriliike 45.06, 6) Eero Vaara, Puukkosalmi 45.51, 7) Tommi Kumpulainen, Hollolan HIFK 47.19, 8) Luka Manninen, Joutsa 47.46, 9) Antti Simola, Pappisen Kipinä 48.50, 10) Samuli Heikkonen, Palokan Pamaus 49.24, 11) Niina Heikkonen, Palokan Pamaus 49.24, 12) Joonas Kivilaakso, Kartiskalahden kassit 49.57, 13) Antti Kivilaakso, Kartiskalahden kassit 50.54, 14) Laura Mäkelä, Espoon Tapiot 51.30, 15) Tuomo Aroheinä, Judinsalo 51.37, 16) Mikko Ryynänen, Luhangan Väre 53.35, 17) Sanna Kiuru, Luhangan Väre 53.38, 18) Timo Petänen, Pöllölä 53.52, 19) Katja Lähde, Kilde 55.47, 20) Viivi Lähde, Käpylän Pallo 55.56, 21) Raisa Hyväri, Alvar Go Go 56.23, 22) Atte Pakkanen, Reporanka 57.29, 23) Marika Masalin-Weijo, Luhangan Väre 1.11.39, 24) Riikka Talja 1.16.48, 25) Hanna-Mari Kotimäki 1.16.48, 26) Jenni Räikkönen 1.16.48. Kuntosarjassa palkinto arvottiin osallistujien kesken, Voittaja: Jukka Palvaila, Sysmän Sisu

Lapset 1-2 v: 1) Hulda Palmu, Järvenpää 11.20, 2) Oona Ryynänen, Luhangan Väre, 3) Aatu Hämäläinen, Luhangan Väre, 4) Juho Heikkonen, Palokan pamaus, 5) Amanda Manninen, Luhangan Väre, 5) Aatos Kalmari, Vuorenkatveen Vilske, 5) Alvar Lähde, Luhangan Väre.

Lapset 3-4 v: 1) Aarre Weijo, Luhangan Väre 22.30, 2) Ellen Ahonniska, SJK, 3) Kasper Ryynänen, HJK, 4) Adafiia Matilainen, Luhangan Väre, 5) Iida Helen, RIPS, 6) Niilo Kalmari, Vuorenkatveen Vilske.

Lapset 5-6 v: 1) Ossi Järvinen, Kartiskalahden kassit 39.85, 2) Vilma Ryynänen, Luhangan Väre, 3) Enni Haara, Espoon Telinetaiturit, 4) Roni Helen, RIPS, 5) Samuel Ahonen, SB Vantaa, 6) Loviisa Nilert, Villivarsa, 7) Jimi Kumpulainen, Lahden Ahkera, 8) Ilona Heikonen, Palokan Pamaus, 9) Arttu Hämäläinen, Luhangan Väre.

Lapset 7-8 v: 1) Toivo Kalmari, FC Honka 54.20, 2) Juho Anttila, Riihimäen Rockland, 3) Minda Matilainen, 4) Onni Weijo, Luhangan Väre, 5) Venny Frigren, JKL, 6) Jenny Aroheinä, Judinsalo, 7) Veera Laine, Komeetat JKL, 8) Luukas Ahonniska, SJK, 9) Sofia Kiuru, OVO, 10) Sylvi Hakola, HJK, 11) Helmi Heikkonen, NAPU.

Lapset 9-10 v: 1) Eerik Ruuti, Lempäälän Kisa 2.41, 2) Julius Kumpulainen, Lahden Ahkera, 3) Joel Ahonen, SB Vantaa, 4) Urho Järvinen, Kartiskalahden kassit, 5) Väinö Laine, Komeetat JKL, 6) Mikael Simola, Pappisen Kipinä, 7) Julius Kivilaakso, Kartiskalahden kassit, 8) Ella Kiuru, Espoon Tapiot, 9) Oiva Kivilaakso, Kartiskalahden kassit, 10) Moona Petänen, Pöllölä, 11) Iina Pakkanen, Leporanta

Lapset 11-12 v: 1) Veeti Pakkanen, JKU 2.50, 2) Aatu Partanen, Käpylän Pallo, 3) Kerttu Järvinen, Kartiskalahden kassit, 4) Saimi Hasunen, Wartti-Pantterit, 5) Aada Simola, Pappisen Kipinä, 6) Elli Petänen, EPU, 7) Aaro Helen, RIPS, 8) Johanna Anttila, Riihimäen Rockland.

Lapset 13-14 v: 1) Senja Siurula, Espoon Tapiot 2.45.

 

Katso video yöjuoksun tunnelmista:

 

Tagged with →