Rallin MM-sarjan Suomen osakilpailu kilpaillaan 26.-29. heinäkuuta. Keskuspaikkana toimii Jyväskylä. Rallin liikenneruuhkat voivat näkyä myös Joutsan seutukunnalla.

Perjantaina ajetaan Oittilassa, niin sanotulla Korpilahden Vespuolella erikoiskoe puoli kolmelta alkaen iltapäivällä. Ruuhkia voi olla maantiellä 610, eli Joutsan Tammihaarasta Korpilahdelle johtavalla tiellä ennen ja jälkeen erikoiskoetta. Ruuhkia voi myös ilmetä Rutalahden suunnalla erityisesti erikoiskokeen päättymisen jälkeen.

Sunnuntaina reitti ei käy Joutsan seutukunnalla, mutta lähin erikoiskoe on Toivakan Ruuhimäessä. Se ajetaan kahdesti, ensin aamulla ja sitten puolen päivän jälkeen iltapäivällä. Reitin purkuminen saattaa näkyä ruuhkina Nelostiellä.

Jyväskylään matkaavien kannattaa viikonvaihteessa varautua ruuhkiin. Kaupungissa on myös liikennejärjestelyitä mm. Harjun erikoiskokeen vuoksi.

Teksti: Jukka Huikko
Kuva: Janne Airaksinen, arkistokuva

Lue lisää:

MM-rallin reittiaikataulu

JS Digi 13.7.2018: JouSUA vastaa Oittilan erikoiskokeesta

Tagged with →