Rutalahdessa kilpailtiin viikonloppuna keppihevosten esteratsastuksessa. Letkaliiterin viereiselle nurmialueelle aidatulla kisakentällä nähtiin useita kymmeniä suorituksia, kun Myrskytuuli, Tikkari, Yksisarvinen ja monet muut kepparit ratsastajineen ottivat osaa kilpailuun.
Matalimmassa luokassa esteet olivat kymmenen senttimetrin korkuisia ja myöhemmissä luokissa estekorkeus kasvoi kymmenen senttimetrin välein aina viiteenkymmeneen senttiin saakka.
Tapahtuman järjesti kisan kuuluttajana ja tuomarina toiminut Mari Rytkönen yhteistyössä Rutalahden Nuorisoseuran kanssa. Idea tapahtumasta oli Rytkösen mukaan alun perin hänen 9-vuotiaan Saara-tyttärensä. Innokkaaksi keppariharrastajaksi tunnustautuva tytär oli itsekin mukana kisajärjestelyissä muun muassa lainaten omia keppareitaan niille, jotka olivat tulleet paikan päälle ilman omaa hevosta.
Mari Rytkösen mukaan keppihevosharrastus on tällä hetkellä erittäin suosittu ja kepparikisoja käydään jopa suomenmestaruustasolla asti. Harrastus ei myöskään käy niin paljon kukkarolle kuin oikeilla hevosilla ratsastaminen.
– Se on huomattavan paljon edullisempaa kuin ratsastaminen, vertasi Rytkönen.
Kilpailujen runsas osanotto osoitti, että leikkimieliselle, niin sanotusti hyvän mielen kepparitapahtumalle oli hyvinkin tilausta. Kiitosta tapahtuman järjestämisestä oli kantautunut myös Rutalahden Nuorisoseuran puheenjohtaja Samuli Huikon tietoon.
– Todella hyvää palautetta on tullut järjestämisestä, kertoi Huikko.
Tarja Kuikka
Katso video kepparikisasta: