Leivonmäellä rakennetaan parhaillaan lähiliikuntapaikkaa Kurkiauran koulun yhteyteen. Koulun takana olevalle, jääkiekkokaukalon pohjana toimivalle kentälle on valmisteilla hiekkatekonurmi, jonka on tarkoitus toimia jatkossa Joutsan kunnan vapaa-aika- ja nuorisotoimen esimies Kari Kosusen mukaan eräänlaisena monitoimiareenana.

Nurmelle tullaan pystyttämään kaukalo ja alueelle tehdään muun muassa tenniskentän viivoitus. Lisäksi alueelle pystytetään pienet maalit pallopelejä varten. Myös kaukaloalueen viereistä hiekkakenttää kunnostetaan. Lisäksi uutta on luvassa koulun etupihalle, jonne pystytetään uusia leikkivälineitä nykyisten välineiden oheen. Uutena ovat tulossa muun muassa verkkokeinu, tasapainolauta sekä kiipeilyyn tarkoitettu verkkopyramidi.

 

Koulun takana olevalle, jääkiekkokaukalon pohjana toimineelle kentälle on tekeillä hiekkatekonurmi. Viime perjantaina tekonurmimatot odottivat vielä asentamista.

Lähiliikuntapaikan rakentaminen käynnistyi Kari Kosusen mukaan maatöillä heinäkuun alkupuolella ja varsinaiset asennustyöt aloitettiin runsas viikko sitten tiistaina. Valmista on määrä tulla heinäkuun loppuun mennessä.

Alueen rakennustöiden kustannusarvio on Kosusen mukaan 70.000 euroa, josta valtionavustuksen osuus on 22.000 euroa. Rakentamisesta vastaa leikkikenttä- ja ulkoliikuntavälinevalmistaja LeikkiSet Oy.

Tarja Kuikka