Tapahtumien kirjo on laaja tulevana viikonloppuna ja niitä riittää ympäri seutukuntaa. Tässä Joutsan Seudun toimituksen poimimat menovinkit:

Rutalahdessa on perjantaina jälleen Letkaliiterillä pop up -ravintola. Tällä kertaa ravintolan pistää pystyy toivakkalainen mainetta niittänyt SunToive. Esiintyjänä on Kruuvaus, jota tähdittää leivonmäkeläislähtöinen Emmi Aarnio-Metsänen. Lauantaina Letkaliiterin tansseissa esiintyy puolestaan Mika Lappalainen. Letkakahvio on avoinna perjantaista sunnuntaihin.

Marjotaipaleen Maapirtillä (arkistokuva viime vuodelta) järjestetään lauantaina Heinähulinat.  Tarjolla on mm. Hanna-Leena Soisalon taidenäyttely, kirppis, monenlaista myytävää sekä nännikuminheittokilpailu.

Luhangassa järjestetään lauantaina perinteinen Väreen huutokauppa. Huutokauppaan voi lahjoittaa tavaraa. Tuotot menevät Väreen toiminnan hyväksi.

Joutsan Talomuseolla esitetään toiseen kertaan nuorisoseuran Talkooteatterin näytös Harmaat pantterit sunnutaina.

Mainittakoon, että Teatteri Kuhauksen draamakomedia Kupla esitetään Leivonmäellä Urheilutalolla viimeisen kerran torstaina.

Uimaniemessä Hankaan Erätalon pihalla on jälleen lauantaiaamuna kesätori. Uimaniemellä Desing Pylsyn ateljeella on lauantaina tarjolla myös valokuvauskurssi.

Pop up -kirppiksiä löytyy lauantaina Mieskonmäessä Sulontalolta sekä peräkonttikirppis Joutsassa entiseltä “taivaallisen rahan aukiolta” Länsitieltä.

Markkinat käynnistävät Leivonmäki-viikon

Leivonmäen Markkinat järjestetään tulevana lauantaina. Puolen päivän jälkeen julkistetaan muun muassa Kaunis Leivonmäki -teko. Päivän mittaan voi kuulla muun muassa  Eva Vikmanin laulantaa.

Kotiseututalo Simola on avoinna päivittäin lauantaista 14. heinäkuuta alkaen aina 22. heinäkuuta saakka.

Viikon ohjelmaa kuuluu muun muassa Runoareena, nappulakisat ja Simolan piknik. Leivonmäki-viikon tarkemman ohjelman löydät Leivonmäki-Seuran verkkosivuilta.