Joutsassa vuosina 1946–1966 kesäasukkaana ja vuosina 1967–75 vakiasukkaana ollut näyttelijä Eino Kaipainen (1899–1995) oli varsinkin 1930-luvun lopulla ja 1940-luvun alussa todella iso tähti Suomessa. Kuvaavaa lienee se, että Kaipaisen vertailukumppanina tuolta ajalta on lähinnä Tauno Palo.

Joutopäivien seminaarissa perehdyttiin tänä vuonna Eino Kaipaiseen ja laajemmin myös koko Suomalaisen elokuvan kulta-ajan tähtikulttiin ja -kulttuuriin. Seminaarin alustajana toimivat joutsalaislähtöinen Suomen elokuvasäätiön kulttuuriviennin suunnittelija Otto Suuronen (yläkuvassa) sekä elokuvatutkijat Aarne Day ja Sisko Rytkönen, jotka ovat erityisesti suomalaisen elokuvan kulta-ajan huippuasiantuntijoita.

Kaipaisen Joutsan vuosista kertoi Otto Suuronen. Eino Kaipaisesta ja hänen Elina-vaimostaan tuli kesäjoutsalaisia seudulta löytyneen rantamökin myötä. Kaipaiset rakensivat omin käsin kesämökin Viherin rannalle vuonna 1946. Perhe vietti parinkymmenen vuoden ajan kesänsä Joutsassa ja aina elokuussa Eino palasi Helsinkiin teatterityön äärelle.

Kaipainen jäi teatterinäyttämöiltä eläkkeelle vuonna 1967. Tuolloin Kaipaiset muuttivat pysyvämmin Joutsaan Myllylahden rannalla sijainneeseen omakotitaloon. Joutsassa Kaipaiset viihtyivät ympärivuotisina asukkaina aina vuoteen 1975, jolloin jo iäkäs pariskunta päätti palata Helsinkiin.

– Joutsan vuosien aikana Eino Kaipainen osallistui paikkakunnan rientoihin muun muassa ohjaamalla harrastajanäytelmän ja toimimalla Lions Club Joutsan jäsenenä. Rauhallinen maaseutuelämä oman puutarhan ja kalastuksen sekä talvella hiihdon ja lumitöiden parissa sopi eläkeläispariskunnalle erittäin hyvin. Eino Kaipainen oli vielä seitsemänkymppisenä rautaisessa kunnossa ja oli tuttu näky Joutsan kumpuilevilla hiihtoladuilla, kertoi Otto Suuronen.

 

Eino Kaipainen

Sisko Rytkösen ja Aarne Dayn perusteellisessa yhteisesityksessä käytiin seikkaperäisesti läpi Eino Kaipaisen elämän alkuvaiheet sekä hänen elokuvauransa 1930-1940-luvuilla. Kaipainen syntyi Pieksämäellä vuonna 1899 ja muutti 15-vuotiaana Kotkaan, jossa hän loi ensimmäisen työuransa poliisina. Esimiehen ehdotuksesta Kaipainen lähti mukaan Kotkan harrastajateatteritoimintaan ja pääsi lopulta sivutoimiseksi ammattinäyttelijäksi.

Kaipaisen uran läpimurtovuosi oli 1936, jolloin valmistui hänen ensimmäinen elokuvansa Pohjalaisia. Samana vuonna hän näytteli Suomen Kansallisteatterissa Hamletin roolin. Molemmat roolisuoritukset olivat sekä arvostelu- että yleisömenestyksiä.

Kaipainen oli kiinnitettynä Suomen Filmiteollisuuden eli SF:n näyttelijäkaartiin ja Pohjalaisia-elokuvan jälkeen hänen elokuvatähden uransa oli hurjassa nousukiidossa. Kaiken kaikkiaan Kaipainen näytteli 70 elokuvassa ja esimerkiksi Ansa Ikosen kanssa hänellä oli kahdeksan yhteistä elokuvaa.

Todennäköisesti Kaipaisen muistettavin rooli oli Johan Ludwig Runebergin rooli Runon kuningas ja muuttolintu -elokuvassa (1940).

Sotien jälkeen Kaipainen siirtyi elokuvissaan enemmän sivurooleihin, jotka toisaalta tarjosivat lahjakkaalle näyttelijälle monipuolisemmat mahdollisuudet roolien luomiseen.

Kaipainen on siinäkin mielessä jättänyt lähtemättömän jäljen Suomalaiseen elokuva-alaan, että nykyään vuosittain alalla jaettavien Jussi-palkintojen muoto perustuu Kaipaisen rooliin Pohjalaisia-elokuvassa.

Markku Parkkonen

 

Sisko Rytkösen (vas.) ja Aarne Dayn perusteellisessa yhteisesityksessä käytiin seikkaperäisesti läpi Eino Kaipaisen uraa ja elämää.

 

Tietoa Käpy selän alla -elokuvasta kaivataan

Seminaarin yhteydessä elokuvatutkija Juha Seitajärvi kertoi kaipaavansa erityisesti vanhemmilta joutsalaisilta tietoa Käpy selän alla -elokuvan kuvauspaikoista. Mikko Niskasen ohjaama ja vuonna 1966 valmistunut elokuva oli aikanaan suomalaisen elokuvan suurin yleisömenestys sitten Tuntemattoman sotilaan (1955). Katsojia kertyi kaikkiaan noin 700.000. Elokuva on kuvattu Joutsan lähiseudulla ja osin Joutsassakin.

Seminaarissa tuli myös ilmi, että pääosin Luhangassa kuvatun Aatamin puvussa ja vähän Eevankin -elokuvan (1971) muutama kohtaus on kuvattu Joutsassa Eino Kaipaisen saunalla.

Markku Parkkonen