Kun puhutaan kesäteatterista, niin harvoin voi suositella yhtä käsi sydämellä ja taata kirjallisesti, että katsoja nauraa takuuvarmasti kuin mikä on tilanne Teatteri Kuhauksen uusinta Kupla-komediaa katsoessa. Ensi-illassa tätä ilmensi naurun lisäksi se, että yleisö puhkesi tavan takaa spontaaneihin taputuksiin useamman kohtauksen jälkeen.

Draamakomedia Kupla vie katsojat hersyvälle aikamatkalle 1980-luvun lopun nousukaudelle. Siis aikaan, jolloin Suomella meni lujaa, pankit kaupittelivat halpoja valuuttalainoja, viissatasessa oli Kekkosen kuva ja topples-baarit olivat kuuminta hottia. Iske, rahasta ja poistu, kuten näytelmässä pankinjohtaja Kaarakaista esittävä Olli Syvälä lausui.

Useimmiten harrastajateatterin onnistuminen tapahtuu jo siinä vaiheessa, kun käsikirjoitusta valitaan. Ohjaaja Pekka Aarnio löysi Eero ja Ulla Schroderuksen käsikirjoituksen, jossa totisesti piisaa vauhtia. Siinä on lähes 50 kohtausta, ja kun teksti on aidosti hauskaa, niin mahdolliset suvantovaiheen tilanteet ovat nopeasti ohi, kun katsojan eteen jo vyörytetään uutta tapahtumaa.

Näytelmät-nettisivuston mukaan Schroderus on entinen kunnallispoliitikko, ja kainuulaisena hän tuntee pienten maaseutupaikkakuntien elämänmenon. Näin ollen äkkirikastumisen, pikkupiirien poliitikkojen käytöksen ja vaikkapa perinnönjaon kuvauksissa on ripaus jotain kaikille tuttua, niin karikatyyrisia kuin hahmot ovatkin.

Entäpä sitten näyttelijät? Kuhauksen ryhmä on kaikkinensa hyvin taitavaa ja muuntautumiskykyistä, että parasta olisi vain kehua kaikkia tasapuolisesti. Ehkä isoin merkitys on sillä, että jokaiselle oli löydetty hyvin omannäköinen rooli, johon näyttelijä sopi niin luonteensa kuin ilmaisukykynsä puolesta.

Annetaan nyt kuitenkin Erja Kuosan, Toni Peiposen, Sirkka Virtasen ja Kari Tapperin esittämien roolihenkilöiden kohdalle sellainen suositus, että heitä kannattaa erityisesti seurata.

Teatteri Kuhaus esittää: draamakomedia Kupla. Käsikirjoitus Eero Schroderus ja Ulla Schroderus. Ohjaaja. Pekka Aarnio. Rooleissa: Kari Tapper (Tuomas Nissinen, poikamies, ei penaalin terävin kynä), Sirkka Virtanen (Tekla Jortikka, torikauppias evp,), Pirkko Teppola (Sirkku Kapulainen, baarinpitäjä, yksinhuoltaja), Elina Virtanen (Pete, edellisen yläasteikäinen poika, mopoiässä), Pekka Aarnio (Aulis Junttila, Junttilan isäntä, kuntavaikuttaja), Helena Gyldén (Tuire, edellisen vaimo, Tuomaksen sisko, miehensä ikuinen taistelutoveri), Tuuli Astikainen (Katja, edellisten yläasteikäinen tyttö, fanittaa Dingoa), Olli Syvälä (Jari Kaarakainen, pankinjohtaja, nousukas), Erja Kousa (Irma Lindén, pankkitoimihenkilö), Toni Peiponen (Sulo Kehusmaa, kunnanjohtaja, havumetsien hyväveliverkoston ylläpitäjä), Anne Tiainen (Helka Pärssinen, ikuinen viransijainen) ja Iiris Ilmonen (Mähönen, pullisteleva autoilija, naistenmies). Jäljellä 11 esitystä.

Yläkuvasta näkee, kuinka perinnönjako voi joskus tuottaa yllätyksiä. Teatteri Kuhauksen näyttelijät Pekka Aarnio, Helena Gyldén, Tuuli Astikainen, Erja Kuosa, Kari Tapper ja Sirkka Virtanen tilanteessa, jossa nähdään muun muassa repivä Salomonin tuomio.

Janne Airaksinen

Katso video Kupla-näytelmän ensi-illasta: