Joutsan, Hirvensalmen ja Pertunmaan veneilyharrastajat järjestävät tämän viikon lauantaina Suonteella regatan. Tuolloin alueen veneilijät kokoontuvat iltapäivällä Etelä-Suonteen Möykkysaareen tapaamaan toisiaan ja vaihtamaan kuulumisia.
Saareen on järjestetty puffetti ja lisäksi paikalla on kuikkatutkija Pekka Lehtonen, joka kertoo tilaisuudessa muun muassa Suonteen vesilinnustosta ja varsinkin kuikista. Lehtonen myös vastaa kuikka-aiheisiin ja yleensäkin Suonteen linnustoa koskeviin kysymyksiin sekä kertoo siitä, mitä veneilijöiden ja retkeilijöiden on hyvä tietää, jotteivät nämä häiritse liikkuessaan kuikkien elämää.
Kesällä 2013 ensimmäisen kerran järjestetty Suonteen regatta on tapahtuman järjestäjiin lukeutuvan, Joutsan Veneseuraa edustavan Heikki Utulan mukaan avoin kaikille veneilijöille, eikä osallistuminen edellytä esimerkiksi veneseuran jäsenyyttä. Niinä vuosina kun regatta on järjestetty, on osanottajia ollut Utulan mukaan hyvin.
– Siellä on ollut sellaiset kolmekymmentä venettä. Että kyllä siellä se sata henkeä on ollut joka kerta, kertoo Utula.
Tarja Kuikka